Vain elämää?

Olisinkohan ollut kahden- tai kolmentoista vanha, kun yritin leikkiä ajatuksella, että minäkin vielä joskus tulen olemaan 30-vuotias. Jo tuolloin utuisesti ymmärsin, että siihen ikään mennessä ihminen on nähnyt ja kokenut jotakuinkin kaiken.

Esimerkkinä nyt vaikka Matti Nykänen. Sälli oli ennen kolmikymppisiään voittanut 5 olympiamitalin lisäksi sylillisen muita pystejä ja titteleitä, ja siinä sivussa tullut nähneeksi puoli maailmaa.

Tuohon maagiseen ikään mennessä Vesa-Matti Loiri taas oli käynyt teatteri(korkea)koulun, näytellyt yli kymmenessä elokuvassa, debytoinut Uunona, julkaissut neljä musiikkialbumia, esiintynyt huiluineen Pori Jazzeilla, ja voittanut SM-kultaa ties missä kaikissa palloilulajeissa.

Minun kolmekymppisistäni on aikaa nyt reilu puoli vuotta. Sen lisäksi, että minusta ei taatusti löydy mainintaa edes Wikipedia-artikkelista tai iltapäivälehdistä, on ajatusmaailmani edelleen hämmästyttävissä määrin lähempänä 13- kuin 31-vuotiaan todellisuutta. Löydän itseni nimittäin lähes päivittäin muun muassa tuskailemasta läksyjen kanssa, toivomasta koulun loppumista, angstaamasta mitä mitättömimmistä asioista ja välttelemästä kissanvessan putsaamista. Ja edelleen tunnen pohjatonta onnellisuutta, jos äiti siivoaa huoneeni tai laittaa minulle ruokaa.

Toisten vain elämää sattuu nyt siis olemaan vain vähän enemmän kuin toisten. Viime aikoina olen päässyt lohduttautumaan kuitenkin sillä, että esimerkiksi Toni Wirtanen on ehdottomasti parhaimmillaan nyt lähes nelikymppisenä. Toisaalta Ismo Leikolakin on pääsemässä Maailman hauskimmaksi ihmiseksi vasta kolmenkymmenenviiden vuoden iässä. Ja Nobel-palkinnon saajatkin ovat nykyään yhä useammin meitä jo hieman kypsempään ikään ehtineitä.

Matkakertomus

Viikonloppuna löysin itseni pitkästä aikaa risteilyltä. Kovasti oli tarjolla kaikkea jännittävää tällaiselle ujolle maalaistytölle. Ihan tuntui kuin olisi vieraassa maassa astellut, vaikka koko 22 tuntia vietettiinkin tiiviisti laivan seinien sisäpuolella. Postaukseni on tällä kertaa kovin kuvapainotteinen, niin saamme paremmin yhdessä ihmeteltyä kaiken maailman tarjoilemia kummastuksia.

Ensimmäiseksi vähän näkymää hytistäni.

Tarkemmin ottaen hyttini saniteettitiloista. Ihastelin kuinka ajan hermoilla olevaa väkeä laivaa on ollutkaan sisustamassa, kun ovat keksineet tällaisen oivan opastekyltin laittaa. Wc-istuin on kuitenkin sen verran poikkeavan näköinen perinteisestä suomalaisesta versiosta, että helposti sitä voisi erehtyä roska-astiaksi luulemaan ihan kohtalaisen teräväkin yksilö. Minua eivät onneksi lankaan saaneet, kun kannen avattuani totesin samalla tavalla veden lilluvan istuimen pohjalla kuin kotimaassakin. Mutta kerrankos sitä ihminen erehtyisi!

Laivalla (– siis voitteko kuvitella, ihan siellä laivan sisällä –) oli myös kauppoja. Kaupoissa oli jos jonkinlaista tavaraa, matkamuistoa ja ties mitä tuotetta. Osa tavaroista oli ihan suomeksi, mutta sitten oli myös englanniksi, ruotsiksi ja monella muulla kielellä koristeltuja.

                  

  

Nämä kauniit keittiöpyyhkeet olivat siinä mielessä erikoisia, että pakkauksen teksti oli ihan suomeksi, mutta pyyhkeet mietelauseineen jotain käsittämätöntä kieltä. Epäilisin, että kyseessä voisi olla esimerkiksi viro, koska kirjoitusasu oli hyvin lähellä suomea. Mutta niin kuin usein näiden sukulaiskielten kanssa käy, niin vaikka sana näyttää samalta, niin merkitys onkin toisessa kielessä sitten aivan eri. Tai ainakin näin toivon. Sillä kovasti ihmettelen, että kukahan mahtaisi olla halukas ottamaan näin katkonaisia ajatuksia keittiötänsä koristamaan. Ellei tämä nyt sitten ole surullista seurausta siitä taannoisesta ammattikääntäjien joukkoirtisanoutumiskohusta.

Oli siellä yksi ihan kivakin pyyhe. Ostin sen tuliaisiksi rakkaalle aviomiehelleni, kun ajattelin, että eipähän tarvitse viedä sitten mitään muuta, kun ainakin kissa jo kotoa löytyy. Ja taas mahdollista rakkauden puuttumistakin on aivan liian haasteellista todistaa.

Päädyin sitten kuitenkin ostamaan miehelle myös toisen tuliaisen.

Tiskaamista rakastava (tai sitä ainakin erittäin ahkerasti harrastava) mieheni tykästyi lahjaan kovin. Huomasimme nimittäin kotona harjan olevan päällystetty koristemuovilla siten, ettei se kestä saippuavettä ollenkaan.

Olin muuten todella yllättynyt kuinka paljon kissaihmisiä oli sattunut samalle risteilylle! Tosi moni nimittäin osti näitä tällaisia kissaboxin kuljettamiseen tarkoitettuja kärryjä.

(Kuva siis jo kotoa, kun jo aiemmin ostettua boxia sovittelin siihen päälle.) Myymälässä oli vaan todella huono opastus, kun monikaan ei ollut huomannut, että kärryjä oli myynnissä myös ihan pelkiltään. Nämä onnettomat joutuivat kuljettamaan kärryissään useitakin hyvin painavannäköisiä laatikoita, jotka eivät käsittääkseni olleet edes ilmaisia.

Pitihän minun itsellenikin vähän jotain ostaa. Vaikka en kovin sisustusihminen olekaan, niin nämä oli pakko saada.

Hienoa oli huomata, että vaikka meitä suomalaisia on maailman mittakaavassa todella pieni joukko, on valikoimiin otettu sellaisia tuotteita, jotka on selkeästi suunnattu (ellei jopa vartavasten oikein tehtykin) juuri suomalaisille risteilymatkustajille!

Arvoisat Vieraat, tervetuloa kotiini!

Erään sosiaalisen median yhteisöpalvelussa leviää seuraavanlainen huoneentaulu

Koska se on tietyiltä osin aika ahdasmielinen ja tiettyjä ryhmiä suosiva, suunnittelin meille – näin tasa-arvon päivän kunniaksi – avarakatseisemman version. En ehtinyt saada sitä vielä kehystettävään muotoon, mutta halukkaat voivat laittaa minulle yhteystietonsa esim. sähköpostilla, tai viestinä kommenttikenttään, niin laitan teille suoraan liitetiedostona sen lopullisen version

Huomio Vieraille:

1. Lemmikkini, lapseni ja myös mieheni asuvat täällä. Tämä on niiden koti, ei teidän. Jos he haluavat istua lempinojatuolissaan tai sohvalla, kun tulet kylään, oletan Teidän ymmärtävän, että juuri sinun paikkasi on lattialla, keittiön tuolilla tai eteisen kaapissa – mikä nyt sitten sattuu miehittämätön alue sillä hetkellä olemaankaan.

2. Jos ette halua niiden karvaa, kuolaa, virtsaa, oksennusta, puklua, ruuantähteitä, ulostetta, väriliituja ja/tai muovailuvahaa vaatteisiisi, voi olla parempi ettette pukeudu ollenkaan meille tullessanne. En todellakaan voi vahtia teitä kaikkia yhtä aikaa: jos Sesse, Ruffe, Pörri, Mauku, Heikki tai Amanda katsoo tarpeelliseksi esitellä sinulle yhtä tai toista tuotoksistaan, oletan kyllä, että otat vaikka heidät kaikki yhtä aikaa jakamaan sen miehittämättömän matonkulmasi ja viihdytät heitä parhaan taitosi mukaan. Vaikka se maksaisi uutukaiset Guccin housusi, tiedän sinunkin pitävän sitä pienenä hintana perheenjäsenteni tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta.

3. Otathan huomioon, että pidämme lemmikeistämme enemmän, kuin useista ihmisistä. Todennäköisesti rakastan myös lapsiani enemmän kuin sinua. Jos satut olemaan ”toivotut vieraat” -listamme häntäpäästä, saatan pitää myös miehestäni, tietyistä naapureista ja joistakin sukulaisistani enemmän kuin sinusta. Luonnollisesti pidän selvänä, että muistat sen koko vierailusi ajan.

4. Teille ne saattavat olla vain eläimiä, meille ne ovat rakkaita perheenjäseniä. Tiedän kyllä, että eivät hekään aivan virheettömiä ole, ja saattavat joskus toimia hieman ajattelemattomasti (joojoo, olen pyytänyt anteeksi jo aivan riittävän monta kertaa niitä purtuja Pradan kenkiäsi), mutta eiväthän he sitä tahallaan tee. Vaikka tuletkin tapaamaan pääasiassa minua, otaksun sinun ymmärtävän, että perhe on yksikkö: en voi erottaa ”minua” ”meistä”, vaan olemme osa toistemme persoonia ja identiteettejä. Kun siis olet ottanut ystäväksesi minut, olet ottanut ystäväksesi kovaääniset lapseni, vaatteillesi oksentavan koirani, kenkääsi pissaavan kissani, haisevan aviomieheni, mieltymykseni rap-musiikkiin ja intoni laulaa autossa, ja ja ja… Ja oletan, että lupaat rakastaa heitä kaikkia – niin myötä- kuin vastoinkäymisissä – aivan yhtä pyyteettömästi kuin minuakin.

…niin olitteko milloin pääsemässä taas käymään meillä?