Olisinkohan ollut kahden- tai kolmentoista vanha, kun yritin leikkiä ajatuksella, että minäkin vielä joskus tulen olemaan 30-vuotias. Jo tuolloin utuisesti ymmärsin, että siihen ikään mennessä ihminen on nähnyt ja kokenut jotakuinkin kaiken.
Esimerkkinä nyt vaikka Matti Nykänen. Sälli oli ennen kolmikymppisiään voittanut 5 olympiamitalin lisäksi sylillisen muita pystejä ja titteleitä, ja siinä sivussa tullut nähneeksi puoli maailmaa.
Tuohon maagiseen ikään mennessä Vesa-Matti Loiri taas oli käynyt teatteri(korkea)koulun, näytellyt yli kymmenessä elokuvassa, debytoinut Uunona, julkaissut neljä musiikkialbumia, esiintynyt huiluineen Pori Jazzeilla, ja voittanut SM-kultaa ties missä kaikissa palloilulajeissa.
Minun kolmekymppisistäni on aikaa nyt reilu puoli vuotta. Sen lisäksi, että minusta ei taatusti löydy mainintaa edes Wikipedia-artikkelista tai iltapäivälehdistä, on ajatusmaailmani edelleen hämmästyttävissä määrin lähempänä 13- kuin 31-vuotiaan todellisuutta. Löydän itseni nimittäin lähes päivittäin muun muassa tuskailemasta läksyjen kanssa, toivomasta koulun loppumista, angstaamasta mitä mitättömimmistä asioista ja välttelemästä kissanvessan putsaamista. Ja edelleen tunnen pohjatonta onnellisuutta, jos äiti siivoaa huoneeni tai laittaa minulle ruokaa.
Toisten vain elämää sattuu nyt siis olemaan vain vähän enemmän kuin toisten. Viime aikoina olen päässyt lohduttautumaan kuitenkin sillä, että esimerkiksi Toni Wirtanen on ehdottomasti parhaimmillaan nyt lähes nelikymppisenä. Toisaalta Ismo Leikolakin on pääsemässä Maailman hauskimmaksi ihmiseksi vasta kolmenkymmenenviiden vuoden iässä. Ja Nobel-palkinnon saajatkin ovat nykyään yhä useammin meitä jo hieman kypsempään ikään ehtineitä.
lauantai 25. lokakuuta 2014
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Ihmisiä ja pinaatteja
Se on kuulkaa väärin se sellainen, ettei ihminen saa rauhassa vihata.
Jos kertoo vihaavansa vaikka ryhmätöitä, niin jo ollaan kilvan kertomassa, että kun sitä nyt nykypäivän työelämässä sellaisia taitoja tarvitaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö minä osaisi tai etteikö minulla juuri niitä sellaisia taitoja olisi. Ja kun vaihtoehtoja eivät anna, niin tietysti minä ryhmätöitä teenkin. Mutta kyllä ei muutu todellisuus miksikään sen suhteen, että kyllä kovasti minä ryhmätöitä vihaan. Ja ihan on ennallaan sekin tilanne, etten ymmärrä, miksi niin en saisi tehdä.
On tietysti olemassa vielä jotain paljon kauheampaakin kuin ryhmätyöt. Nimittäin merkityksetön, huonosti suunniteltu, tarpeeton ryhmätyö. Sellainen, mikä on annettu tehtäväksi vain siksi, että no kun ryhmätöitä nyt vaan kuuluu tehdä. Tietysti siksi, että no kun nykypäivän työelämässä niitä sellaisia taitoja juuri kuulkaas tarvitaan.
Mutta kyllä on niin kiristyvä tämä nykyinen maailmantalous, että nopeasti kyllä tulevat kertomaan, jos kovasti meinaa tarpeettomia ryhmätöitä itsellään ja muilla teettää, että ei ole meillä varaa tällaisiin. Että sillä perusteella en suostu minä kaikkea nielemään.
Tiimityön kanssa ei ole asialla mitään tekemistä. Kyllä en itse haluaisikaan kaikkea tehdä ihan vain sen vuoksi, että itse haluaisin kaiken tehdä. Mutta että ei siitä sen kummemmin tarvitse ryhmäksi muuttua, kun ihan vain ystävällisesti tiimissä, vähän kuin rinnakkain siinä yhteisiä päämääriä edistää, kukin omilla osa-alueillaan. Että siitä jos keinotekoisesti ruvetaan ryhmätyöksi muuttumaan, niin jo ei taas kivaa ole kenellekään.
Vähän on sama kuin että et saisi pinaattia vihata. Että sitten tullaan taas kertomaan, kuinka on kuule pinaatti terveellistä ja että kasviksia pitää syödä.
Kun kyllähän minä kasviksia syön ja pinaattiakin syön. Mutta silti voin pinaattia vihata, kun se ei lopputulokseen vaikuttamaan pääse. Että jos nyt vaan satun vähän vähemmän pinaattia syömään kun joku muu jossain, niin ei kai se minusta huonoa ihmistä tee. En minä muilta ole kieltämässä pinaatinsyönnin iloja tai kiistämässä sen hyödyllisyyttä ja terveellisyyttä. Mutta yhtä lailla pystyn toisista aineksista itselleni kasaamaan ihan yhtä hyödyllisen ja terveellisen ravinnon.
Että kyllä voi kuulkaa ihminen olla hyvä ihminen vaikka pinaattia vihaisi ihan avoimesti. Kun ei ketään kuitenkaan sitten vahingoita. Ei ihmisiä eikä pinaatteja.
Jos kertoo vihaavansa vaikka ryhmätöitä, niin jo ollaan kilvan kertomassa, että kun sitä nyt nykypäivän työelämässä sellaisia taitoja tarvitaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö minä osaisi tai etteikö minulla juuri niitä sellaisia taitoja olisi. Ja kun vaihtoehtoja eivät anna, niin tietysti minä ryhmätöitä teenkin. Mutta kyllä ei muutu todellisuus miksikään sen suhteen, että kyllä kovasti minä ryhmätöitä vihaan. Ja ihan on ennallaan sekin tilanne, etten ymmärrä, miksi niin en saisi tehdä.
On tietysti olemassa vielä jotain paljon kauheampaakin kuin ryhmätyöt. Nimittäin merkityksetön, huonosti suunniteltu, tarpeeton ryhmätyö. Sellainen, mikä on annettu tehtäväksi vain siksi, että no kun ryhmätöitä nyt vaan kuuluu tehdä. Tietysti siksi, että no kun nykypäivän työelämässä niitä sellaisia taitoja juuri kuulkaas tarvitaan.
Mutta kyllä on niin kiristyvä tämä nykyinen maailmantalous, että nopeasti kyllä tulevat kertomaan, jos kovasti meinaa tarpeettomia ryhmätöitä itsellään ja muilla teettää, että ei ole meillä varaa tällaisiin. Että sillä perusteella en suostu minä kaikkea nielemään.
Tiimityön kanssa ei ole asialla mitään tekemistä. Kyllä en itse haluaisikaan kaikkea tehdä ihan vain sen vuoksi, että itse haluaisin kaiken tehdä. Mutta että ei siitä sen kummemmin tarvitse ryhmäksi muuttua, kun ihan vain ystävällisesti tiimissä, vähän kuin rinnakkain siinä yhteisiä päämääriä edistää, kukin omilla osa-alueillaan. Että siitä jos keinotekoisesti ruvetaan ryhmätyöksi muuttumaan, niin jo ei taas kivaa ole kenellekään.
Vähän on sama kuin että et saisi pinaattia vihata. Että sitten tullaan taas kertomaan, kuinka on kuule pinaatti terveellistä ja että kasviksia pitää syödä.
Kun kyllähän minä kasviksia syön ja pinaattiakin syön. Mutta silti voin pinaattia vihata, kun se ei lopputulokseen vaikuttamaan pääse. Että jos nyt vaan satun vähän vähemmän pinaattia syömään kun joku muu jossain, niin ei kai se minusta huonoa ihmistä tee. En minä muilta ole kieltämässä pinaatinsyönnin iloja tai kiistämässä sen hyödyllisyyttä ja terveellisyyttä. Mutta yhtä lailla pystyn toisista aineksista itselleni kasaamaan ihan yhtä hyödyllisen ja terveellisen ravinnon.
Että kyllä voi kuulkaa ihminen olla hyvä ihminen vaikka pinaattia vihaisi ihan avoimesti. Kun ei ketään kuitenkaan sitten vahingoita. Ei ihmisiä eikä pinaatteja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)