En tiedä
johtuuko se ensisijaisesti kyvyttömyydestäni ymmärtää lukemaani, peruspes…-realistisesta
elämänasenteestani vai kenties ilmeisen puutteellisesta empatiakyvystäni, mutta
en koskaan muista pitäneeni mietelauseista. Äitini taas rakastaa näitä
latteuksia, joten lapsuudenkodistani löytyy hyllymetreittäin (parhaat versiot
vähintään kahtena kappaleena) jos jonkinnäköisiä värssykirjoja. Niinpä jo juuri
lukemaan oppineena muistan selailleeni näitä opuksia suuren ihmetyksen
vallassa. Yritin kysellä itseltäni, äidiltäni ja ties keiltä henkimaailman guruilta
kuinka näiden fraasien tulisi vaikuttaa elämääni, mutta sain vastaani vain
vaivautunutta muminaa, poiskäännettyjä katseita ja puheenaiheen vaihtoja.
Aika ennen
internetiä oli helpompaa tässäkin suhteessa: Saatoin olla tarttumatta ajatelmakirjoihin
niin halutessani ja jättää aforismit niitä enemmän arvostaville. Mutta viime
aikoina erityisesti Facebook on huomattavasti hankaloittanut silmien sulkemista
moiselta sanojen väärinkäytöltä. Kyllä ei sellaista päivää löydy, ettei
vähintään yksi verenpaineita nostattava mietelause hyppää silmille jonkun
kaverin seinältä. Oma lieveilmiönsä tulee siitäkin, että internet on jo pullollaan
jos jonkinlaista meemikonetta, jolla ihan tavallinen Raija Reikäpää saa
muotoilla omat voimalauseensa ja, mikä vielä parempaa, yhdistää mukaan jonkin
suloistakin suloisemman kuvantapaisen.
Olenkin nyt viimein
jollain sadistisella tavalla oppinut nauttimaan näistä motivaatiokuvista. Niinpä
niinä (harvoina) aamuina, kun meinaan tuntea itseni niin ylitsevuotavan
onnelliseksi, kertakaikkisen elämässäni onnistuneeksi ja vaaleanpunaisten
silmälasien läpi kaikkea katselevaksi hattarapääksi etten kestä olla itseni
kanssa samassa huoneessa, selailen hetken noita kuva-aarteita ja jo taas muistan
elämän(i) tarkoituksen. Joten tästäpä teillekin, blogiystäväni, ehtymätöntä
elämänvoimaa ja kaunista tätäkin päivää.
Kuvat on poimittu Facebookista
julkisista kansioista, joten oletan niiden olevan vapaata riistaa muuallekin
verkkoon jaettavaksi.
”Hei, olen Vippis. Seuraavana syntymäpäivänäni täytän 30
vuotta. Asun vuokra-asunnossa, ajan lähes täysi-ikäisellä Volvolla, olen ollut
kirjoilla yliopistossa vuodesta 2007 ja en ole suorittanut edes alempaa
korkeakoulututkintoa. Onhan minulla sentään ylioppilastutkinto, mutta sillä ei
taida töitä irrota monestakaan paikasta.” Se KAIKKI, mitä olen SAAVUTTANUT?
Kiitos, laitoin juuri silmäni takaisin kiinni.
Entäs kun en tiedä? Siis tähtien olinpaikkaa. Sivistykseni ei kata tähtitieteen alkeitakaan. Ja sitä paitsi kuinka minua pitäisi lohduttaa tieto, että tähdet (ja siis ystävätkin) ovat jossain tuolla äärettömyyden syövereissä, ja yhtäkkiä putkahtavat näkökenttään muutamaksi tunniksi ja sitten katoavat aivan yhtä mystisesti kuin ilmestyivätkin. Kiitti teille, kaverit. Oli kiva nähdä!
”Mummoni
kuoli viime yönä, ulosottomies vaatii talon myymistä, paras ystäväni petti
minua aviomieheni kanssa, en tiedä millä rahalla saan ostettua seuraavan kahden
viikon ruoat ja/tai koirani/kissani/marsuni/ naapurinikaan ei(vät) pidä minusta.
Mutta onneksi, oi onneksi hyppyhämähäkit pukeutuvat edes joskus
vesipisarahattuihin. Jopa helpotti!"
Ja vielä sokerina pohjalla
Niin. Niihhä mie herrään. Ja joka ilta mään pettyneenä
nukkumaan, ku tännäänkää ei tapahtunna.