maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kesähaaste

Sain Sivusilmäilyä-blogilta kesähaasteen. Kovasti kiitoksia siitä!

En ole aikaisemmin tällaisia tullut harrastaneeksi. Yksi kohtalaisen iso syy voi olla se, että en ole koskaan saanut mainitunkaltaisia haasteita ja huomionosoituksia keneltäkään. Niinpä otan nyt onkeeni ja käytän tilaisuuden hyväkseni. Sitä paitsi olisi erittäin epäystävällistä jättää huomiotta henkilö/blogi, joka kehuu minun blogiani kivaksi.

Postaus poikennee siis aikaisemmista varmasti ihan jonkin verran: aikeena ei ole avautua tai nillittää, ja vastaavasti so-called-huumorinikin voi olla aikaisemmasta poikkeavassa muodossa. Mutta kaikkea kannattaa kokeilla (tai ainakin näin olen kuullut kerrottavan). Joten yritän tällä kertaa kirjoittaa ihan tavallisesti ihan tavallisista asioista.

Haasteiden ideana olisi luovuttaa kapula aina seuraaville bloggaajille. Mutta koska olen yhtä peloittava niin virtuaalisesti kuin lievenäkin, ei minulta löydy kavereita internetistäkään niin montaa, että uskaltaisin ryhtyä heitä tähän linkittelemään. Ja voihan olla, etteivät he(/hän) haluaisi muutenkaan tulla minuun yhdistetyksi. Ja näin tulen samalla päästäneeksi päiviltä kaksikin kärpästä yhdellä läimäisyllä: 1) vältyn paljastamasta sitä, että onko minulla edes sitä yhtä virtuaaliystävää(kään) ja 2) vältyn keksimästä uusia kysymyksiä.

Mutta tästäpä siis kesäisiin kysymyksiin kesäisiä vastauksia.

1. Mikä on mieluisinta kesäpuuhaa?
Minulle ainoa merkityksellinen kesä- ja talvipuuhia erottava tekijä on ilmasto. Eli vaikka ulkoilma ei minulle enää kirosana olekaan, nautin kesällä siitä, että voin siirtyä sisäilmasta ulkoilmaan tekemättä varustukseeni sen suurempia muutoksia. Eli kesällä tietynlainen spontaanius on talvea huomattavasti paljon mahdollisempaa. Vastaukseni on silti lyhyt ja ytimekäs: jäätelö. Vaikka en millään ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät ettei jäätelöä voi syödä kylmillä ilmoilla tai että jäätelöä ei muka tulisi syötyä talvella yhtä paljon kuin kesällä, niin silti jäätelön nautiskelu auringonpaisteisessa, lämpöisessä ulkoilmassa on kertakaikkisen jäljittelemätön kokemus ja kesäpuuha parhaimmillaan.

2. Mikä tekee kodista kesäkodin?
Lattia, seinät, katto, kolminkertaiset ikkunaruudut, juokseva vesi, sähköt ja sisävessa. Eipä sillä, mökkeilykin on mielestäni nykyään paikoitellen jopa ihan mukavaakin touhua, mutta että jos edellä mainitut ominaisuudet jätetään pois, olisi tilalle saatava sateeton, tuuleton, ötökätön ja lämmin ilmasto.

3. Dekkari vai chiklit?
Googlattuani jälkimmäisen sanan ja oletettavasti ymmärrettyäni sen sisällön, vastaan kuten alun perin kuvittelinkin pääseväni vastaamaan: ehdottomasti dekkarit. Olen suuri Reijo Mäki -fani, mutta mikäli Vareksia ei lasketa dekkareiksi, kelpuutan kyllä lähes kaikki muutkin salapoliisiromaanit luettavakseni. Joskin kaikkein paatoksellisimmat mielelläni jätän itseäni ryppyotsaisemmille lukijoille.


4. Millainen olisi unelmiesi kesäloma?
Stressitön. Olen oppinut pitämään näistä ihmisistä joiden kanssa asun ihan siinä määrin, että heidät ottaisin kovasti mielelläni mukaani, mutta että ... tarvitsisin vapautuksen kaikesta vastuusta. Unelmalomani koostuu siis lämpimästä ilmasta, valmiista (mutta [jonkun toisen kuin minun] itsetekemistä) ruuista, uimarannasta ja niin rajattomasta budjetista etten ehdi murehtia sen hupenemista. Kohde voi sijaita kotimaassa tai ties missä kaukana, mutta hyvä ilma kuuluu kuvioon ehdottomasti.



5. Tämän kesän kohokohta?
Vaikka edellisessä kohdassa mainitun unelmien kesäloman kriteereistä ei kaikki kohdat täyttyneetkään, on tähänastisen kesän kohokohta kuitenkin ollut perhelomamme pääkaupunkiseudulle ja sieltä erityisesti vielä Linnanmäki-päivät.


6. Tämän kesän suosikkiasusi?
Olen enemmän näitä "asu vapaa, mutta pakollinen" -ihmisiä. Ihan joudun tosissani miettimään, missä rytkyissä olen tämän kesän kulkenut ja mikähän niistä olisi suosikkini... Aloitan siis helpoimmasta: Suosikkiyöasuni on Sloggin tai-malliset alushousut, sopivan riittävän puristamattomassa koossa. Päivisin pidän mielelläni edellämainitun lisäksi hihatonta paitaa ja vajaamittaisia housuja. Hmm, tässä alla olevassa kuvassa oikeastaan näkyy aika hyvin sellainen kesäasu jossa viihdyn. Olen siis tuo, jolla on mustat housut.


7. Missä kesätapahtumissa olet käynyt?
Öööööö... Tuotatuota. Lastenleirillä? Kahdessa kissanäyttelyssä? Eikuhei, oonhan mää: Sataman yössä! Tuure Kilpeläistä ja Kaihon karavaania viilisteltiin hra Aviomiehen kanssa.


8. Oletko kesä- vai talvi-ihminen?
Kesäihminen. Vaikka en talvea enää aktiivisesti vihaa, tarvitsen kesäni pitkänä, kuumana ja kuivana ainakin kerran vuodessa.


9. Yksi asia, joka tekee kesästä kesän?
Sisäilmaa lämpimämpi ulkoilma!


10. Kaunein kesäruno?
Häpeäkseni tunnustan, että en pidä runoista. Koska en tiedä ensimmäistäkään kesärunoa, eikä googlailukaan tuonut kuin jonkun yläkoulun kahdeksannen luokan luovan kirjoittamisen kurssin kesärunoja (joita en tekijänoikeussyistä tähän niiden kaikesta sympaattisuudesta huolimatta uskalla julkaista), niin lausun teille suosikkirunoni kautta aikain. (Yhtäältä se on myös ainoa, jonka muistan ulkoa.)

Ja nyt 
pane jäitä musiikkiisi
niin siitä tulee matematiikkaa.

Pane jäitä musiikkiisi
nyt.

Eeva-Liisa Manner
(Säejako mahdollisesti bloggarin oma)

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Veteen piirretty viiva

Se hetki. Se hetki kun sen rajan ylittää. Harva sitä varmasti osaa jälkeenpäin sanoa, milloin se oikein oli. Muistaa kyllä ajan ennen sitä, ja sen jälkeenkin.

Mutta siinä välissä. Siinä on pitkä aika pelkkää harmaata. Tyhjää. Kuin ei voisi muistaa, vaikka tahtoisikin. Kuin ei voisi muistaa, vaikkei tahtoisikaan.

Kuinka sitä onkaan ihminen itselleen niin taitava valehtelemaan. Ja kuitenkin samalla koko ajan puhuu totta. Kun kaikki on ihan oikeasti hyvin. Kuinka ihan kaikki ei kuitenkaan sitten oikeasti olekaan.

Ja sitten sitä antaa itselleen luvan. Tai ei edes anna. Vaan sitä vain... lipuu sen rajan yli.

Minäkin nuorena ja kirkasotsaisena vannoin. Vannoin kautta kivien ja kantojen, että ei, minulle ei koskaan kävisi mitään sellaista. Minä olen suoraselkäinen ja rehellinen ihminen, joka tietää mitä tahtoo. Ja mitä ei tahdo. Halveksien katsoin niitä muita, jotka sortuivat.

Enää en heittele ensimmäisiä kiviä.

Milloin. Milloin sitä oppii taas elämään itsensä kanssa. Tai niiden muiden. Kun vielä en osaa edes itselleni selittää, kuinka minä – onnellisessa avioliitossa elävä vaimo, kolmen lapsen äiti, esikoiseni koulun vanhempaintoimikunnan vastuuhenkilö, konservatiivisia ja kristillisiä arvoja kunnioittava tavallinen nainen  löydän itseni helteisenä kesäiltana marketin parkkipaikalta kuumankostean auton pehmeiltä penkeiltä...




...ahmimasta liki kahtasataa grammaa Prisman tarjousgrillikylkeä.

Mutta jo nyt voin sanoa, että se oli sen arvoista. Jos vielä saisin valita, mitään en tekisi toisin. Hetkeäkään en voisi vaihtaa.