Rakas Joulupukki

Kuinkas hurisee Korvatunturilla?

Jos tänäkään vuonna et pysty toteuttamaan hartainta toivettani maailman rauhasta ja jokaisen maan velkasaldon muuttamisesta samansuuruiseksi tilin katteeksi, niin pyydän, että tuot jotain seuraavista (mikäli koko lista tuntuu muka liian haasteelliselta):

1) Kärsivällisyyttä

2) Pitkämielisyyttä

3) Stressinsietokykyä

4) Kärsivällisyyttä

5) Kykyä odottaa haluamiani asioita ilman ylimääräisiä hermoiluja

6) Parempia hermoja

7) Kärsivällisyyttä

8) Kykyä sietää stressiä ja muuttuvia tilanteita paremmin

9) Pitkämielisyyttä

10) Rakkautta (erityisesti sitä varten, että voisin tyynesti hymyillen ottaa vastaan kaikki vastoinkäymiset ja odottaa kaikki keskeneräiset asiat valmiiksi ilman turhaa pultinottoa)

Eipä minulla muuta tällä kertaa. Odotan jo aattoa kovin. Siis en tietenkään liikaa, sieltähän se ajallaan jolkottaa - eipähän sen vauhtia minun odottelullani nopeuteta pätkääkään.

Oikein hyvää ja työteliästä joulunalusaikaa sinulle ja Muorille!

Yst.terv.
Virpi

ps. Jos näyttää siltä, että et aio toiveitani toteuttaa, tai nämä asiat eivät kuulu tavallisiin varastotavaroihisi, voit toimittaa kirjeen eteenpäin esimerkiksi suoraan Jumalalle. Voit mun luvalla ruksata omas nimes ylite, ja lisätä tilalle sen et "Rakas Jumala". Plus et muokkaa se alotus, et "Kuinkas hurisee siellä ylhäällä?" Et riittää siinäki se Korvatunturin yli ruksaaminen.

pps. Ja siis kans toi "...ja Muorille" ruksaa yli jos uudelleenlähetät tän.

Elämän realiteeteista

Ajatukseni saivat alkunsa tiukkasanaisesta keskustelusta keskimmäisen lapsemme kanssa. Hänellä oli tyypilliseen esipuberteetti-ikäiseen, ja toisaalta keskimmäisen lapsen syndroomaiseen tapaansa heikon itsetunnon hetki. Joten yhdessä pohdimme illan pimeinä tunteina kuinka jokainen on jossain hyvä ja jossain huono.

Siitäpä siirryin luontevasti pohtimaan omia vahvuuksiani ja heikkouksiani.

Ja sitä, kuinka nekään eivät loppujen lopuksi paljon kerro siitä, mitkä ovat ihmisen todelliset mahdollisuudet pärjätä reaalimaailmassa.

Esimerkiksi minä itse hallitsen mielestäni varsin hyvin sellaiset sanataiteen alat kuin sarkasmin, satiirin ja (ainakin inho)realismin. Ja osaan toki kaikkiaan varsin tarkasti pukea sanoiksi mieleni liikkeet, ja pyydettäessä myös muiden ihmisten tuntemukset.

Vielä en kuitenkaan ole löytänyt tahoa, joka tahtoisi maksaa minulle esimerkiksi toisen ihmisen piikittelystä, tietyn ihmisryhmän parjaamisesta tai edes taidokkaasta argumentoinnista. Myöskään siitä, että kerron omat, toisinaan varsin vahvat mielipiteeni avoimesti ja oma-aloitteisesti, tyhjentävästi perustellen, en ole onnistunut todellisessa elämässä juurikaan hyötymään. Mikäli lähipiirin satunnaista viihdyttämistä ei lasketa.

Joten siihen asti, kun osa(aja)t kohtaavat, tyytynen keskittämään tarmoni henkisen pääoman kartuttamiseen kehittämällä sisäistä minääni. Voinkin siis hyvällä omallatunnolla hioa ilmaisuani vaikkapa blogitekstien muodossa odotellessani sitä, että löydän tahon, jolla on kaltaisilleni piileville kyvyille käyttöä. Ja toisaalta myös rahaa (ja halua) maksaa siitä.