Tekstin alussa oleva kirjoitettu teksti, joka tavallisesti kertoo lukijalle jotain siitä, mistä tekstissä on kyse (l. otsikko)

Päivittäminen on taas yllättäen jäänyt. Ihan useammastakin syystä. Tärkein niistä lienee kompastuminen omaan sukkeluuteeni; odotin, että saan elämää suuremman inspiraation ja kiksin, joka pakottaa minut kirjoittamaan jostain .. noh, (anteeksi toisto) – elämää suuremmasta. Tai ainakin vakaalla paatoksella ja kokemuksen ah niin matalalla rintaäänellä. Sitemmin huomasin palajavani aina tähän samaan, jo ehkä kaikille tutuksi käyneeseen, kirjoittajan vaikuttimien problematiikkaan.

Viime aikojen keskusteluissa itseni kanssa olen tullut tulokseen, että sillä ei loppujen lopuksi olekaan väliä. Koska pyhästi lupasin (itselleni), että blogini on ensisijaisesti olemassa siksi, että pidän yllä kirjoittajan taitojani(?), niin silloinhan vaikutin on jo itsessään valmis. Joten kirjoittamatta jättäminen siksi, että olettaa kirjoittamisen olevan vain ja ainoastaan sijaistoiminto, onkin vain yritys luistaa tehtävästä. Kaiken kaikkiaan ehkä kaikkein pahin sijaistoimintoni onkin kaiken maailman sijaistoiminnoiksi nimeämieni toimintojen tekemättä jättäminen siinä pelossa, että ne ovat vain sijaistoimintoja ( - mikä lausehirviö?!). Puhumattakaan siitä, että eikö koko elämämme ole jollain tavalla arvotettuna vain sarja sijaistoimintoja?

Minulla oli taas varastossani monta syvällisen mahtipointista aihetta, mm. lapsentahtisuudesta, abortista, kaupunkielämän ylivertaisuudesta (tähän tosin palaamme varmasti myöhemmin), kirkkoherran viidestä avioerosta ja sitä rataa.. Otsikkoon taas ajattelin piilottaa jotain mahdottoman sukkelan nokkelaa sanaleikkiä. Kunnes tajusin, että jo jää kirjoitus taas kirjoittamatta, mikäli linja jatkuu.

Toisekseen olen huomannut, että vietän koneella aikaani jokseenkin riittävästi. Olen kyllä viime aikoina vähentänyt sitä merkittävästi, mutta silti suurin osa koneilustani on täysin tarpeetonta (vai keksitkö itse perustetta sille, että tarkistat saman sähköpostilaatikon tiheämmin kuin minuutin välein, tai vastaavasti keskustelupalstan etusivun päivittäminen samaa tahtia). Minulla on ihan oikeat perusteet siirtää osa elämääni virtuaalitodellisuuteen, tai niin julmalta kuin se kuulostaakin, niin olen erinäisten yhteensattumien kautta joutunut hankkimaan lisäpalasia elämääni juurikin internetistä tai ennemminkin sen välityksellä. Kyllähän ihmissuhteet ovat ihmissuhteita vaikka ne eivät tapahdu naamakkain, ainakin minun kohdallani. Ja ne ovat muodostuneet jokseenkin elinehdokseni tässä fyysisen sijaintini aiheuttamassa synkeässä olotilassa, jossa ei juurikaan siis oikeita ihmiskontakteja ole tarjolla. Mutta aiheeseen takaisin - laskeskelin, että jos lohkaisen edes pienen hetken kannettavalla viettämästäni turhasta ajasta kirjoitustaidon ylläpitoon, voin sen loppu ajan olla kaiken maailman sivustoilla paljon paremmalla omallatunnolla ja edes kuvitella pystyneeni suuntaamaan sijaistoimintojani johonkin hyödylliseen ja mieltä kehittävään toimintaan.

Päiväni koostuvat nykyisin (siis normaalin perhe-elämän ruuanlaittojen, siivousten, nukkumisen ja tappelujen lisäksi) siitä virtuaalitodellisuudesta, liikunnasta (selkeä parannus entiseen elämään, toim. huom., tähänkin paluu lie myöhemmin), lukemisesta, rukoilusta, elokuvien katselusta, asunnon myydyksi saamisen odottelusta ja sen suunnitellusta, että missä järjestyksessä tämän kaiken toteutan. Suunnitteilla on siis lukujärjestys tyydyttämään pedanttia luonnettani – ja pyrkimys varmistaa sijaistoimintojeni jatkuvuus, joka siis pienentää sitä syntiä, että niitä voi yleensä ottaen nimittää myös sijaistoiminnoiksi. Ja nyt aion lisätä sinne myös kirjoittamisen: jos fyysinen puoli alkaa olla edes jokseenkin kuosissa, niin hyödynnetäköön tämä henkilökohtainen pimeä keskiaikani myös henkisen kunnon kohottamisen kannalta. Varo vaan, Jyväskylä – aion saapua sinne salonkikelpoisempana kuin koskaan.