Siitähän ei pääse mihinkään, että sorrun aina liikaan selittelyyn ja kautta rantain maalailuun. Tästä en voi kuitenkaan itse ottaa täyttä vastuuta – rakas synnyttäjäni on imeyttänyt tämän ”ominaisuuden” minuun taatusti jo kohdussa köllötellessäni. Ja ei tarvitse kuin hetki kuunnella esikoistani, niin käy erittäin selväksi, kuinka vaikeaa tällainen epäsuotuisa kierre on katkaista. Puhumattakaan siitä, että suurin osa selittelystä(mme) kun ei liity edes välttämättä varsinaiseen asiaan, vaan menee reilusti sen oheen. Yhdistettynä näihin itsenikin inhoamiin täytesanoihin ja -päätteisiinkin, jotka tekevät tekstistäni paikoitellen sekavan oloista.
Ja nyt jo taisin hävittää punaisen langankin! Mutta otsikostahan se selviää – tarkoituksenani on siis vastaisuudessa kiinnittää huomiota kieliasun ja jopa koko tapahtumaketjujen yksinkertaistamiseen. Aivan kuten uusimman Valitut Palat -lehden muistelmien kirjoittamista käsittelevässä jutussa ohjeistettiin: taidan yrittää vastedes kirjoittaa elämäkerran sijasta vain sen yhden muiston tai tapahtuman. Eli esimerkiksi nyt vaikkapa sijaistoimintoja käsittelevän kirjoituksen sijaan voisin yrittää valottaa niitä tekijöitä, jotka minut ajavat tähän todellisuuspakoon. Tai sen sijaan, että selittelen, miksi en ole kirjoittanut, kirjoittaisin jostain, mikä sillä hetkellä elämääni jollain tavalla koskettaa.
Joten te ystävälliset sielut – heitän pallon teille! Kertokaa siis minulle, mikä ilmaisussani on hyvää, ja mikä taas kaipaa hiontaa. Ja otan myös ilolla vastaan ehdotuksia siitä, mitä aihetta kirjoitelmani voisivat käsitellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti