Ajan kultaamia muistoja

Silloin kun minä olin nuori, ja kirjoitin kandidaatintutkielmaani (taisi olla huhti-toukokuuta armon vuonna 2013), pidin päiväkirjaa tuntemuksistani ja kokemuksistani...

Juttu on julkaistu Jyväskylän yliopiston suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti InSanessa (1/2013), mutta sain heiltä luvan käyttää tekstiä myös blogissani.

Äiti kandin kimpussa

Kuinka onnistuu opiskelu, kun arki kulminoituu kolmeen alaikäiseen lapseen? 

Maanantai

"Tänään. Tänään aloitan kandidaatintutkielmani!" Huokailin mielessäni pyhästi vannoen. Viikonloppuna hartaassa hiljaisuudessa ohitettu 29-vuotissyntymäpäiväni oli tuonut eteeni sen tosion, että uusi ikävuosikymmen oli saavuttamaisillaan minut. Tästä ei ollut enää paluuta. Vuoden päästä olisin toinen jalka haudassa vähintäänkin polvea myöten ja huolettomat nuoruusvuodet ikuisesti takanapäin. Nyt käsillä olivat viimeiset hetket tarttua härkää sarvista.

Maanantai, tuo päivien kuningas, sai tälläkin kertaa kunnian toimia porttina uuteen elämään. Tänään! Tänään on se päivä, kun aloitan laihduttamisen, lisään liikunnan määrää, leivon perheelleni pullaa niin suurella rakkaudella ettei taikinaan tarvita edes sokeria, heti lasten käytyä nukkumaan sujuvasti kuoriudun äidistä Afroditeksi miestäni miellyttämään… ja aloitan kandini!

Päivä alkoikin varsin lupaavasti. Päätin ettei 6.30 soivassa kellossa ole kerrassaan mitään pahaa, vaan muistelin (ja toivoin) lukeneeni jostain tutkimuksesta, että menestyvät ihmiset nousevat aikaisin. Tietoisesti harjoittama positiivisuuteni ja syvemmän itsetietoisuuden tuoma varmuuteni huokui koko perheeseen ja aamumme oli kerrassaan zeniläisen tyyni.

Jälkikasvun kaksi vanhinta lähtivät ravitsevan aamupalan nautittuaan iloisesti hypellen kouluteilleen, me kuopuksen kanssa kävelimme kiireettömästi luonnon ihmeitä ihaillen päiväkodille. Siitä jatkoin matkaani Seminaarinmäkeä kohden, koko kaksi kilometriä luonnollisesti apostolinkyydillä uutta aktiivista elämäntapaani korostaen.

Tunnelma pysytteli lähes välikaton korkeudella koko päivän. Vaikka iltapäiväinen tarkastelu osoitti, etten kirjoittanut päivän aikana sanaakaan valmista tekstiä, tunsin tehneeni valtavan määrän välttämätöntä, vaativaa aivotyöskentelyä. Olin myös löytänyt lähdeteoksia ja -internetosoitteita. Eli todellakin olin ottanut ensimmäisen askeleen sitten aihevalinnan!

Niinpä virastotyöajan päätyttyä otin levollisin mielin vastaan aviomieheni tarjoaman autokyydin kuopuksen päiväkodille. Olin niin tyytyväinen päivän saavutuksistani, että kotona annoin itselleni luvan perehtyä elämäntapa- ja painonhallintaoppaisiin genreteorioiden sijaan ja laitoinpa alulle uutta blogitekstiäkin. Eipä sillä, että lasten läksyjen teossa auttamisen lomassa kovasti älyllistä tekstiä usein muutenkaan pystyisi itse synnyttämään.

Myös itsensä kehittämiselle jäänyt aika oli sen verran rajallinen, että yli-ihmistymisen vaara oli poissuljettu: koko perhe oli tyypilliseen tapaan kotona viiden maissa, ja iltatoimet alaikäisten kanssa aloittelimme seitsemän seutuun.

Viimein yhdeksältä kersakolmikko oli saateltu peteihinsä ja otin itselleni sitä perhelehtien mainostamaa omaa aikaa: katsoin velvollisuudekseni selailla yhteisöpalveluista ystävien kuulumisia ja perehtyä päivän uutisvirtoihin kaikkien mahdollisten kanavien kautta. Nukkumaan etsiydyin jo kymmenen tienoilla – aivan kuten kaikki muutkin itseään rakastavat, terveellistä elämää elävät henkisesti hyvinvoivat yksilöt.

Tiistai

Tiistaiaamuna kiittelin itseäni aikaisesta nukkumaanmenosta: Nousin puoli tuntia ennen kellonsoittoa. Mihin kaikkeen tuon 30 minuuttia hiljaista aikaa aamulla voikaan käyttää! No, esimerkiksi sen miettimiseen mihin tuon kaiken ajan voisikaan käyttää. Muun perheen etsiydyttyä kohteisiinsa pakkasin reppuuni luomupähkinöitä ja termospullollisen ekologisesti tuotettua vihreää teetä.

Tällä kertaa kävelin vain Agoralle asti ylikunnon välttämiseksi. Siellä hakeuduin työskentelytilaan, muokkailin edellispäivän löytöjäni muutaman tunnin ajan ja valmistauduin seuraavan päivän ohjausaikaan. Lisäksi vanhempana koin lähes velvollisuudekseni käydä lounaan jälkeen täydentämässä motivaatiovarastoani Tieteen päivien luentokokonaisuuden Koulutus syrjäytymisen ehkäisijänä ja aiheuttajana myötä. Sitten kello olikin rientänyt jo myöhäiseen iltapäivään ja tuli aika suunnata välipalan kautta kahvakuulatunnille.

Istuessani autossa matkalla liikuntariennostani kotiin totesin päivän saldon tutkielman kannalta jääneen sen verran heikoksi, että ehkäpä kuitenkin jatkaisin työstämistä kotona ja jättäisin iltatoimet aviomiehen kontolle. Kotioven avattuani vastaan riensi lapsista vanhin: ”Äiti, me haluttiin yllättää sut”. Jähmetyin keittiön ovelle ihmettelemään, kuinka 10- ja 11-vuotiaani olivat 5-vuotiaan säestyksellä laittaneet tiskit, etsineet keittokirjan ja ruvenneet tekemään lettuja. Nuorimmainen keksi kysyä olivatko hartiani jumissa ja tarjoutui hieromaan siksi aikaa, kun herkut valmistuivat.

Vietin tehokkaan puolitoistatuntisen makuuhuoneen lattialla esikoisen pehmittäessä näyttöpäätetyöskentelyn jumittamaa yläruumistani. Suihkusta tultuani minulle oli katettu lasi maitoa ja höyryäviä räiskäleitä… Lasten nukkumaanmeno venyi lähes luvattoman myöhäiseksi, ja omat tutkielmayritykseni tuntuivat täysin toisarvoisilta. Höpöttelimme iltapalapöydässä siihen asti, että kaikki olivat valmiita suoraan nukkumaan.

Keskiviikko

Keskiviikko menikin sitten jo omalla painollaan. Tiputin aviomiehen töihin ja menin kandiohjaukseen. Sain rohkaisevaa palautetta kaikesta mitä olin jo melkein tehnyt, ja sitäkin suurempaa moitetta siitä kaikesta mitä en ollut. Jäin kuitenkin hyville mielin ja lounaan kautta etsiydyin kirjastolle perehtymään genreteoriaan. Ehdin muutaman sivun päähän todetakseni, että pysäköintiaika alkoi olla lopussa ja parkkipaikkatilanne tuttuun tapaan erittäin heikko.

Taskussani poltteleva ostoslista auttoi minut päätöksen olla kaukaa viisas ja suuntasin kauppaan ennen iltapäiväruuhkaa. Olihan sitä kandia pystyttävä tekemään kotonakin. Purettuani ostokset kaappiin ja otettuani koululaiset vastaan erehdyin selailemaan Korppia, jonne tulleet kirjallisuuden opintosuoritukset sekoittivat pasmani täysin. Käytin luvattoman pitkän ajan sen pohtimiseen, miten onnistuinkin läpäisemään tentin, ja kertyneiden opintopisteiden fiilistelyyn. Vietin monta hetkeä ihan sen ajatuksen parissa, että saatan kuin saatankin jopa valmistua joskus.

Torstai

Niin, se torstai. Vein kuopuksen päiväkotiin ja aviomiehen töihin palatakseni takaisin kotiin ottamaan kaksi vanhinta kyytiin. Koukkasin päiväkotiin viemään unohtuneen villapuvun, tiputin esikoisen koululle ja suuntasin sairaalalle keskimmäisen kanssa reisivammakontrolliin. Kun olin saanut viimeisenkin lapsen käsistäni ja selvisin kirjastolle aukaisemaan sylimikroni, soitti äitini ja pyysi apua vakuutuspapereiden täyttämisessä.

Parin tunnin konsultaation jälkeen suuntasin hakemaan esikoista koululta, ettei hänen tarvitsisi raahata suksiaan kotiin kävellen. Palasin vielä kirjastolle vain eksyäkseni opiskelutovereiden pöytään kuulumisia päivittämään. Kotiin päästyäni löysin keittiön pöydän äärestä murtuneen, tentistä hylätyn saaneen miehen. Loppuillan kulutimmekin hänen murheidensa hukuttamiseksi Youtubessa hassujen kissavideoiden parissa.Kissan juuri napatessa lepakon nousi tajunnastani todentuntuinen muistikuva, jonka kalenteri vahvisti oikeaksi: kuukauden ainoa työpäiväni osuikin sitten sopivasti huomiseksi.

Vanhasta kokemuksesta tiedän, että yhtäältä siitä toipuminen kuin muun perheen asennoiduttaminen vapaapäivä-moodillekin vievät resurssejani siinä määrin, että vaativin mahdollinen k-alkuinen tehtävä on kuolaaminen.

-----

Kyllä. Aloitin kandini. Tulevana maanantaina voisinkin taas aloittaa sen uudelleen.

10 ways to...

Eksyin Nyt.fi-internetsivuston verkkobongauksen kautta ihastuttavaan Sara K:n blogiin ensimmäistä kertaa. Kerta jäänee myös viimeisekseni, koska omien sanojensa mukaan Sara kirjoittaa ”tyylistä, kauneudesta ja hyvästä elämästä”: maailmoista, joihin minulla ei ole pääsyä.

Verkkobongauksessa mainostettiin siis parin päivän takaista 10 ways to blossom -postausta ”Eli miten päästä liikkeelle silloin, kun olo on vähemmän kuin kukkea.”

Suosittelen lämmöllä lukemaan kyseisen postauksen: vilpittömästi uskon monen neuvoista hyötyvän.

Koska oma sielunelämäni on mitä ilmeisimmin rakentunut jossain määrin totutusta poikkeavalla tavalla, näin tarpeelliseksi tehdä itselleni hieman sovelletun ohjeistuksen.

Siis olkaapa hyvät:

Vippiksen 10 ways to wither

Eli miten estää toisia pääsemästä liikkeelle, kun tiedät ettei omakaan päiväsi käynnisty.

Tapa se viimeinenkin kaktus. Kun olet viimein seitsemän vuoden yrityksien jälkeen saanut perheesikin uskomaan, että et voi saada yhtäkään viherkasvia pysymään hengissä, osta lapsellesi kaktus tämän pitkään sitä aneltua. Kun kiintymyssuhde heidän välillään on syventynyt riittävästi ja paapero jo voitonriemuisesti leikittelee ajatuksella, että on kuin onkin jotain, mihin äidin kuihduttava voima ei yllä, huitaise kaktus imuroinnin lomassa ahterillasi lattialle sellaisella voimalla, että myös ruukku särkyy. Samalla jälkikasvu saa arvokkaan opetuksen siitä, että äidin voimaa ei sovi aliarvioida. Lohduttele lasta sillä, että muovikukissakin alkaa olla jo ihan kivoja vaihtoehtoja tarjolla.

Piilota puolisosi vaatteet koiran petiin. Kun hermostut illalla lattialle lojuville puolipitoisille vaatekasoille, jotka eivät toistuvista pyynnöistäsi huolimatta ole osanneet siirtyä sen paremmin pyykkikoriin kuin takaisin kaappiinkaan, tai edes tuolin selkänojalle, nosta puolisosi lempihousut/paita/työvaatteet koiran petiin. Näin saat oman habituksesi nousemaan aamulla usean pykälän: vaikka päälläsi ei viimeisimpiä muotiluomuksia olekaan, ovat vaatteesi sentään kohtalaisen sileät ja koirankarvattomat – toisin kuin eräillä. Näin saatat saada myös muut perheenjäsenet kiinnostumaan pyykkikoneen anatomiasta.

Juo kahvia. Pidä aineenvaihduntasi vilkkaana ja ajatuksesi kirkkaana juomalla riittävästi kahvia. Yhtäältä myös vatsasi toimii paremmin. Samalla saat mukavasti ajanvietettä ja tekosyitä keskeyttää senhetkiset tekemisesi – voit aina vedota vessahätään, orastavaan vatsakipuun, närästykseen tai jopa alkavaan päänsärkyyn. Yhtäältä kahvin keittäminen itsessään on oikein kelpo sijaistoiminto kaikelle.

Ulkoile yhdessä sovitun siivouspäivän aikana vähintään pari tuntia. Tiedät tekeväsi ylläpitosiivousta joka viikko vähintään sen kaksi tuntia puolisoasi enemmän, joten miksi ihmeessä sinunkin pitäisi pilata lauantaisi – eikö toisen menetetty vapaapäivä riitä? Sano lähteväsi viemään roskia tai lakaisemaan parveketta. Poissaoloasi tuskin huomataan siivottoman torpan tuskailun lomassa. Jos ulkoilma tuntuu epämiellyttävältä, voit poiketa myös lähipizzeriaan. Muista siis laittaa Visa takataskuun ja älypuhelin toiseen heti kun aloittelette siivousta.

Listaa muiden tekemättömät ja muistettavat asiat paperille. Listaa myös omasi, mutta harkiten ja sisällytä listaasi myös helppoja, nopeasti suoritettavia asioita. Tämä on loputtoman ilon lähde: oma listasi lyhenee, ja sisältää pian enemmän yliviivattuja kuin tekemättömiä töitä ja toisten listat näyttävät pidemmiltä päivä päivältä.

Siivoa kaappi. Esimerkiksi pakastimesta on hyvä aloittaa hoitelemalla puolitäydet jäätelöpaketit ja jatkaa päästämällä tuskastaan yläkaappien kätköistä keksipaketit ja suklaalevyn loput. Vierasvarat eivät säily kaapeissa kuitenkaan kovin kauaa, joten ota oma osasi siinä vaiheessa, kun huomaat niitä vielä jäljellä olevan.

Tee jotain itsesi hyväksi. Jokainen meistä varmasti tietää, kuinka uuvuttavaa on käyttää suurin osa elämästään pyyteettömästi toisten hyväksi. Ota kerrankin ihan kunnolla aikaa itsellesi: pakkaa matkalaukkusi, hyppää lentokoneeseen ja vietä pitkä viikonloppu Pariisissa vain itseesi keskittyen. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, aivan yhtä hyvä vaihtoehto on mennä Mäkkärin autokaistan parkkiin tirauttamaan pari kyyneltä ja kasaamaan itsensä taas tulevia vastoinkäymisiä varten. Kunhan teet sen yksin, tai edes itse valitsemassasi, hyvässä seurassa.

Hoida lemmikkieläintä tai vauvaa. Kunhan ne eivät ole omiasi. Kun Jessica tai Nico-Petteri parahtaa itkemään, tai kun Musti oksentaa matolle, palauta tuote alkuperäiselle omistajalleen ja ole pohjattoman onnellinen siitä, että saat katsoa tyynnyttely- ja siivousyritykset vierestä tietävästi hymyillen.

Naura enemmän. Vahingonilo on paras ilo. On voimaannuttavaa ja puhdistavaa nauraa itsesi sijasta vaihteeksi jonkun toisen tekemille mokauksille. Oma elämä tuntuu hetken aikaa niin paljon paremmalta, kun näet, ettei kaikilla muillakaan aina kaikki ihan putkeen mene.

Ajatusmatkusta paikkoihin ja tilanteisiin, joita et tahdo kokea. Muistatko koskaan olleesi onnellinen siitä tunteesta, kun päätäsi ei särje? Kyllä tietysti, mutta vain silloin kun tajuat, että migreenikohtaus loppui juuri. Mikäpä olisi sen suurempi helpotus kuin piinasta pääseminen? Matkusta mielessäsi siis mahdollisimman suureen kurjuuteen ja vaivaan ja havahdu siihen ohikiitävään onnen ja helpotuksen tunteeseen, kun pääsit sieltä pois. Tai vastaavasti voit kuvitella jonkun epämiellyttävän tuttavasi/vihamiehesi samaan kurimukseen ja nautiskele hetki ajatuksella, että hän on siellä, mutta sinä et.