Minä sinulle motivaatiokuvat näytän

En tiedä johtuuko se ensisijaisesti kyvyttömyydestäni ymmärtää lukemaani, peruspes…-realistisesta elämänasenteestani vai kenties ilmeisen puutteellisesta empatiakyvystäni, mutta en koskaan muista pitäneeni mietelauseista. Äitini taas rakastaa näitä latteuksia, joten lapsuudenkodistani löytyy hyllymetreittäin (parhaat versiot vähintään kahtena kappaleena) jos jonkinnäköisiä värssykirjoja. Niinpä jo juuri lukemaan oppineena muistan selailleeni näitä opuksia suuren ihmetyksen vallassa. Yritin kysellä itseltäni, äidiltäni ja ties keiltä henkimaailman guruilta kuinka näiden fraasien tulisi vaikuttaa elämääni, mutta sain vastaani vain vaivautunutta muminaa, poiskäännettyjä katseita ja puheenaiheen vaihtoja.

Aika ennen internetiä oli helpompaa tässäkin suhteessa: Saatoin olla tarttumatta ajatelmakirjoihin niin halutessani ja jättää aforismit niitä enemmän arvostaville. Mutta viime aikoina erityisesti Facebook on huomattavasti hankaloittanut silmien sulkemista moiselta sanojen väärinkäytöltä. Kyllä ei sellaista päivää löydy, ettei vähintään yksi verenpaineita nostattava mietelause hyppää silmille jonkun kaverin seinältä. Oma lieveilmiönsä tulee siitäkin, että internet on jo pullollaan jos jonkinlaista meemikonetta, jolla ihan tavallinen Raija Reikäpää saa muotoilla omat voimalauseensa ja, mikä vielä parempaa, yhdistää mukaan jonkin suloistakin suloisemman kuvantapaisen.

Olenkin nyt viimein jollain sadistisella tavalla oppinut nauttimaan näistä motivaatiokuvista. Niinpä niinä (harvoina) aamuina, kun meinaan tuntea itseni niin ylitsevuotavan onnelliseksi, kertakaikkisen elämässäni onnistuneeksi ja vaaleanpunaisten silmälasien läpi kaikkea katselevaksi hattarapääksi etten kestä olla itseni kanssa samassa huoneessa, selailen hetken noita kuva-aarteita ja jo taas muistan elämän(i) tarkoituksen. Joten tästäpä teillekin, blogiystäväni, ehtymätöntä elämänvoimaa ja kaunista tätäkin päivää.

Kuvat on poimittu Facebookista julkisista kansioista, joten oletan niiden olevan vapaata riistaa muuallekin verkkoon jaettavaksi.

”Hei, olen Vippis. Seuraavana syntymäpäivänäni täytän 30 vuotta. Asun vuokra-asunnossa, ajan lähes täysi-ikäisellä Volvolla, olen ollut kirjoilla yliopistossa vuodesta 2007 ja en ole suorittanut edes alempaa korkeakoulututkintoa. Onhan minulla sentään ylioppilastutkinto, mutta sillä ei taida töitä irrota monestakaan paikasta.” Se KAIKKI, mitä olen SAAVUTTANUT? Kiitos, laitoin juuri silmäni takaisin kiinni.

Entäs kun en tiedä? Siis tähtien olinpaikkaa. Sivistykseni ei kata tähtitieteen alkeitakaan. Ja sitä paitsi kuinka minua pitäisi lohduttaa tieto, että tähdet (ja siis ystävätkin) ovat jossain tuolla äärettömyyden syövereissä, ja yhtäkkiä putkahtavat näkökenttään muutamaksi tunniksi ja sitten katoavat aivan yhtä mystisesti kuin ilmestyivätkin. Kiitti teille, kaverit. Oli kiva nähdä!

”Mummoni kuoli viime yönä, ulosottomies vaatii talon myymistä, paras ystäväni petti minua aviomieheni kanssa, en tiedä millä rahalla saan ostettua seuraavan kahden viikon ruoat ja/tai koirani/kissani/marsuni/ naapurinikaan ei(vät) pidä minusta. Mutta onneksi, oi onneksi hyppyhämähäkit pukeutuvat edes joskus vesipisarahattuihin. Jopa helpotti!"

Ja vielä sokerina pohjalla

Niin. Niihhä mie herrään. Ja joka ilta mään pettyneenä nukkumaan, ku tännäänkää ei tapahtunna.