Mies kaipaa vapautta kontrollistasi, nainen.

Hyvät Yle ja professori Timo,

syvimmät kiitokseni erittäin silmiäavaavasta artikkelistanne.

Tunsin kyllä heti piston sydämessäni ja tulin hyvin surulliseksi. Ensin omasta sokeudestani ja sitten siitä aiheutuneesta julmuudestani. Valkoinen heteromies totta tosiaan on yhteiskuntamme väärinymmärretyimpiä vähemmistöjä. Kuten Timo sanoit, mitään yleistystä ei tietenkään voi tehdä, paitsi sen suhteen, että nämä syntyjään sympaattiset ja empaattiset, perheen puolesta uhrautuvat koti-isät tarvitsevat aina säännöllisin väliajoin vapautta hyvin vaativien suomalaisnaisten kontrollista. Ihmisethän tavallaan jakautuvat monenlaisiin ryhmiin, mutta kohtuuttomat suomalaisnaiset ovat tietysti luettavissa pois varsinaisesta ihmismassasta, ja siis sellaisenaan käsiteltävissä yhtenä, miestensä sortamiseen keskittyvänä yksikkönä.

Kuten professori Timo mainitsee, on tämän ajan miehellä aika vaikeata viettää vapaa-aikaa, koska elämä on kuormitettua eikä vapaa-aikaa tahdo olla. Työ ja perhe vievät valtavasti aikaa erityisesti juuri sorretulta suomalaismieheltä. Nainenhan ei todellakaan ehdi kotona saati lasten kanssa juuri muuta tehdä kuin vahtia muka riittämättömän miehensä tekemisiä ja kertoa kertomasta päästyään, mitä kaikkea tuo ihmiskunnan sylkykuppi on tällä kertaa tehnyt väärin. Mies vielä omaksi harmikseen kantaa palkkaa perheen pöytään saavikaupalla, joten siipeilevän pikkurouvan ei tarvitse edes eviään toimeentulonsa eteen liikautella. Niinpä nainen saa keskittyä täydestä sydämestään olennaisuuksiin, eli miehen alistamiseen ja kontrollointiin kertomalla, mitä kaikkea mies ei muka ole tehnyt.

Onneksi on mieskaveriporukat, jossa mies saa olla niin kuin haluaa! Vaikka miehet eivät – muilta kuin edellämainituilta osin – ole lainkaan heterogeenistä ryhmää, (tiedetäänhän ainakin yhden heistä halunneen käydä jopa yksin pilkillä Rovaniemellä), on miehillä luontainen taipumus etsiä seuraa toisista miehistä. Syykin tähän on selvä: kaveriporukalla on hyvä heittää juttuja ja saada ajatuksiin vaihtelua, kuten autoja, metsästystä, porukalla kalastamista tai vaeltamista.

Ja vaihtelua ajatuksiinhan miehet juuri tarvitsevat!

Nimittäin kaiken sen ajan, kun suomalainen marttyyri-nalkuttaja-Justiina on läsnä, väärinymmärretty, sorrettu, ei-yleistettävissä oleva suomalaismies elää raskaan kontrollin alla. Akalla on näkemys kaikkeen. Kuten siihen, millaista kieltä mies saa käyttää, miten mies saa pukeutua ja kuinka mies voi puhua seksistä.

Uhrautuvan isähahmon perhearki kun kuluu muiden koti-isien kanssa keskustellessa kestovaippojen pesuohjeista, parhaista luomuvihannestarjouksista vauvansoseen valmistamista varten, uhmaikäisen niin suloisista kiukustumisyrityksistä, jotka iskäliini lepyttelee pois ihan vain läsnäolollaan sekä vaimon henkisten ja fyysisten tarpeiden täyttämisestä. Mutta tämä ei diktaattori-Justiinalle kuitenkaan riitä, vaan miehen elämä on täynnä riittämättömyyden tunnetta naisten kohtuuttomien, silkasta ultimaattisesta pahuudesta kumpuavien vaatimusten täyttämisen mahdottomuudesta. Niinpä puhe ja toiminta vertaisten kanssa jostain miesten ei-yleistettävissä olevien sielujen todellisista intresseistä, kuten edellä mainituista autoista, metsästyksestä, kalastamisesta tai vaeltamisesta, on kerrassaan elinehto tämän uhatun lajin säilymisen varmistamiseksi.

Siis mies, jos kuka, tarvitsee varaventtiilin. Edes suomalainen mies ei voi aina jaksaa olla sympaattinen ja empaattinen uhrautuja, vaan hän tarvitsee vertaistensa tuen ja paikan, missä mies saa pukeutua pieruverkkareihin ja verkkopaitaan, käyttää naisten sukuelinten alatyylistä nimitystä voimasanana ja puhua seksistä – tai siis lähinnä sen puutteesta, koska milloinpa siltä nalkuttavalta kontrollihirmulta edes lohkeasi – juuri sellaisilla ilmauksilla kuin tuo niin monien ikeiden alle näännytetty mies ihan itse haluaa.

Naisten oma elinvoima kumpuaa luonnollisesti siitä, että vertaisten tukea on aina osattu hyödyntää: ovathan he tällaisia piirejä harrastaneet jo keskiajoilta lähtien. Eivät verenhimoiset haaskalinnut tietenkään kokoonnu voimaantumaan toistensa rennosta, välittömästä ja aidosta seurasta, vaan he keskittyvät miestensä kärsimyksillä mässäilyyn. Parjauspiireiksikin näitä Suuren Pilluminatin täydenkuun aikaan kokoonkutsumia tilaisuuksia on nimitetty. Siellä natsimutsit ja muut syöjättäret jakavat parhaat alistamiskeinonsa, ja seuraavassa tapaamisessa jaetaankin pisteitä parhaista käytännöntoteuksista.

Kokoontumisista kotiuduttuaan suomalainen, nykyaikainen, miestään aivan täysin syyttä suotta arvosteleva äitimyytti istuu älypuhelintaan näpräten uhrautuvan koti-isän vieressä, joka sormet verillä kotitöistä ja korvet ruvella nalkuttamisen kuuntelemisesta, silti sielu jälkikasvun ihmeellisyydestä kiitollisuutta laulaen leikittää heidän yhteistä rakkaudenhedelmäänsä tarvittaessa päivin ja öin. Taannoisen traagillisen videon tapahtumat eivät onneksi olisi ikinä voineet olla koto-Suomessamme tottakaan, sillä pullantuoksuinen alfauros-koti-isä-hybridi olisi vetänyt korppia lättyyn ennen kuin se olisi hänen pikku ihmeeseensä ehtinyt edes vilkaista.

Muutakin tekemistä sorretulla suomalaismiehellä totta tosiaan on: onhan marttyyri-nalkuttaja-Justiina jo aikojen alusta saakka häikäilemättömästi käyttänyt hyödykseen Ylenkin vinkkaamaa oikeuttaan kadota pariksi päiväksi vaikka pilkille ottamaan muutaman sidukan ja olemaan niin muijjaa. Onneksi pullantuoksuinen, läsnäoleva uhrautujaisä ei useimmiten edes ehdi – muusta kuin äkillisesti raikastuneesta ja nalkuttomasta ilmapiiristä – huomata, että tuo homssuinen, elämänilon munaskuista asti imevä riippakivi on äkisti jonnekin kadonnut. Tällöin mies toteaa itselleen, että “no, saanpahan kerrankin leikkiä ihastuttavan lapseni kanssa juuri sillä tavalla kuin ihan itse haluan. Ja lounaaksiksin laitan muuten lihapiirakkaa ja nakkia, kun ei akka ole ituja tuputtamassa tai ajankäytöstä päättämässä.”

Niinpä siskot hyvät, haastan meidät kaikki yhteen rintamaan: heretkäämme miestemme kontrolloiminen, ja käyttäkäämme mekin vaihteeksi aikaamme perheidemme, kotiemme, lastemme ja erityisesti väsyneiden, taakoittamiemme miestemme hyväksi. Samalla, nainen, unohda omat lomavaatimuksesi: saat vapaa-aikaa tuntitolkulla tässä ohessa ihan itsekseen lisää joka päivälle, kun vaan herkeät sen nalkuttamisen ja miehesi perässä kulkemisen. Ymmärtäkäämme, että miesraukat tekevät kyllä parhaansa ihan omien pyyteettömien sielujensa halusta – vika on meissä ja kohtuuttomissa vaatimuksissamme. Anna siis sinäkin miehellesi römpsän lisäksi tilaa, rauhaa ja vapautta, niin näet kyllä, kuinka hän pääsee kukoistukseensa.  

Ja hei muutenkin tämä negatiivisuus ja nihilismi ottaa kuule voimille pidemmän päälle; miehistämme on paljon opittavaa myös rentouden ja positiivisen elämänasenteen suhteenkin! Näettehän tekin, kuinka onnellisina ja huolettomina he noissa poikakerhoissaan kirmailevat, kun me vain maltamme antaa heille siihen tilaisuuden.

Vitnessiä pukkaa!

Ei sillä, etteikö tämä blogi muutenki ois tauolla ollu, mutta tulin silti vinkkaamaan, että jos tekstejäni oisit sattunu kaipaamaan, niin tänne ois tarkotus päivitellä kuulumisia nyt toistaseks:  http://vippiksenvitnessit.blogspot.fi/

Vain elämää?

Olisinkohan ollut kahden- tai kolmentoista vanha, kun yritin leikkiä ajatuksella, että minäkin vielä joskus tulen olemaan 30-vuotias. Jo tuolloin utuisesti ymmärsin, että siihen ikään mennessä ihminen on nähnyt ja kokenut jotakuinkin kaiken.

Esimerkkinä nyt vaikka Matti Nykänen. Sälli oli ennen kolmikymppisiään voittanut 5 olympiamitalin lisäksi sylillisen muita pystejä ja titteleitä, ja siinä sivussa tullut nähneeksi puoli maailmaa.

Tuohon maagiseen ikään mennessä Vesa-Matti Loiri taas oli käynyt teatteri(korkea)koulun, näytellyt yli kymmenessä elokuvassa, debytoinut Uunona, julkaissut neljä musiikkialbumia, esiintynyt huiluineen Pori Jazzeilla, ja voittanut SM-kultaa ties missä kaikissa palloilulajeissa.

Minun kolmekymppisistäni on aikaa nyt reilu puoli vuotta. Sen lisäksi, että minusta ei taatusti löydy mainintaa edes Wikipedia-artikkelista tai iltapäivälehdistä, on ajatusmaailmani edelleen hämmästyttävissä määrin lähempänä 13- kuin 31-vuotiaan todellisuutta. Löydän itseni nimittäin lähes päivittäin muun muassa tuskailemasta läksyjen kanssa, toivomasta koulun loppumista, angstaamasta mitä mitättömimmistä asioista ja välttelemästä kissanvessan putsaamista. Ja edelleen tunnen pohjatonta onnellisuutta, jos äiti siivoaa huoneeni tai laittaa minulle ruokaa.

Toisten vain elämää sattuu nyt siis olemaan vain vähän enemmän kuin toisten. Viime aikoina olen päässyt lohduttautumaan kuitenkin sillä, että esimerkiksi Toni Wirtanen on ehdottomasti parhaimmillaan nyt lähes nelikymppisenä. Toisaalta Ismo Leikolakin on pääsemässä Maailman hauskimmaksi ihmiseksi vasta kolmenkymmenenviiden vuoden iässä. Ja Nobel-palkinnon saajatkin ovat nykyään yhä useammin meitä jo hieman kypsempään ikään ehtineitä.

Ihmisiä ja pinaatteja

Se on kuulkaa väärin se sellainen, ettei ihminen saa rauhassa vihata.

Jos kertoo vihaavansa vaikka ryhmätöitä, niin jo ollaan kilvan kertomassa, että kun sitä nyt nykypäivän työelämässä sellaisia taitoja tarvitaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö minä osaisi tai etteikö minulla juuri niitä sellaisia taitoja olisi. Ja kun vaihtoehtoja eivät anna, niin tietysti minä ryhmätöitä teenkin. Mutta kyllä ei muutu todellisuus miksikään sen suhteen, että kyllä kovasti minä ryhmätöitä vihaan. Ja ihan on ennallaan sekin tilanne, etten ymmärrä, miksi niin en saisi tehdä.

On tietysti olemassa vielä jotain paljon kauheampaakin kuin ryhmätyöt. Nimittäin merkityksetön, huonosti suunniteltu, tarpeeton ryhmätyö. Sellainen, mikä on annettu tehtäväksi vain siksi, että no kun ryhmätöitä nyt vaan kuuluu tehdä. Tietysti siksi, että no kun nykypäivän työelämässä niitä sellaisia taitoja juuri kuulkaas tarvitaan.

Mutta kyllä on niin kiristyvä tämä nykyinen maailmantalous, että nopeasti kyllä tulevat kertomaan, jos kovasti meinaa tarpeettomia ryhmätöitä itsellään ja muilla teettää, että ei ole meillä varaa tällaisiin. Että sillä perusteella en suostu minä kaikkea nielemään.

Tiimityön kanssa ei ole asialla mitään tekemistä. Kyllä en itse haluaisikaan kaikkea tehdä ihan vain sen vuoksi, että itse haluaisin kaiken tehdä. Mutta että ei siitä sen kummemmin tarvitse ryhmäksi muuttua, kun ihan vain ystävällisesti tiimissä, vähän kuin rinnakkain siinä yhteisiä päämääriä edistää, kukin omilla osa-alueillaan. Että siitä jos keinotekoisesti ruvetaan ryhmätyöksi muuttumaan, niin jo ei taas kivaa ole kenellekään.

Vähän on sama kuin että et saisi pinaattia vihata. Että sitten tullaan taas kertomaan, kuinka on kuule pinaatti terveellistä ja että kasviksia pitää syödä.

Kun kyllähän minä kasviksia syön ja pinaattiakin syön. Mutta silti voin pinaattia vihata, kun se ei lopputulokseen vaikuttamaan pääse. Että jos nyt vaan satun vähän vähemmän pinaattia syömään kun joku muu jossain, niin ei kai se minusta huonoa ihmistä tee. En minä muilta ole kieltämässä pinaatinsyönnin iloja tai kiistämässä sen hyödyllisyyttä ja terveellisyyttä. Mutta yhtä lailla pystyn toisista aineksista itselleni kasaamaan ihan yhtä hyödyllisen ja terveellisen ravinnon.

Että kyllä voi kuulkaa ihminen olla hyvä ihminen vaikka pinaattia vihaisi ihan avoimesti. Kun ei ketään kuitenkaan sitten vahingoita. Ei ihmisiä eikä pinaatteja.

Katsaus menneeseen

Vuoden lopussa on yleensä ollut tapana tehdä jonkinlaista koontia kuluneesta 365 tai toisinaan jopa 366 päivästä. Koska oma elämäni on pääasiassa tylsää, enkä usko että montaakaan teistä kiinnostaisi jokseenkin merkityksetön vaellukseni (ihan vain kuvainnollisesti tämä, minä oikeasti missään vaelluksella tietenkään ole edes käynyt), ajattelin keskittyä olennaisuuksiin ja käsitellä meitä kaikkia niin syvästi koskettavia tapahtumia. 

Joten tästäpä teille, rakkaat lukijani

Katsaus menneeseen jäätelövuoteen

Vuosi 2013 on ollut kohtalaisen vilkas niin henkilökohtaisella kuin laajemmallakin tasolla. Uutuuksia on tullut tasaiseen tahtiin ja joitakin vanhoja tuttuja on tullut löydettyä uudestaan. Tuntuu kuitenkin, että tähän ajanjaksoon on mahtunut harvinaisen monta todellista yllätystä – ei pelkästään hyvässä, vaan myös pahassa. 

Seuraavaksi siis esittelenkin vuoteni mieleenjääneimmät tapahtumat täysin satunnaisessa järjestyksessä. Jotta kukaan ei pahoittaisi mieltään ja vältyttäisiin väärinymmärryksiltä, aloitan numeroinnin tasapuolisesti kakkosesta. Numeroinnilla ei siis kuitenkaan ole sijoitusten kanssa mitään tekemistä (koska muutoin minun olisi tehtävä myös miinusmerkkinen lista erikseen).

2. Vuoden mättö

Aurinkoisen lämpöisen kesän hitiksi meillä nousi yksiselitteisen yksimielisesti Kingiksen Minttu-suklaa-kotipakkaus. En ole koskaan ollut yksittäispakattujen King-puikkojen ystävä, mutta tuskastuneena muutoin niin suppeaan uutuuksien valikoimaan päätin unohtaa ennakkoluuloni, ja ostin purkillisen kokeeksi. Sitten ostin myös toisen, kolmannen ja ehkä vielä seitsemännenkin. Purkin hämäävästä ulkonäöstä huolimatta Kingis ei ole mitään varsinaista gourmet-high tech-jäätelöä, mutta hinta täsmääkin hienosti valmistusaineluetteloon. Jäätelön laatu ja maku huomioiden olisin valmis maksamaan tästä kuitenkin jopa jonkin verran enemmänkin. 

Siinäkin mielessä Kingis on harvinaisuus, että se ei kaipaa kaverikseen mitään, vaan kokonaisuus on niin tasapainoinen, että hyviin illanistujaisiin et välttämättä tarvitse mitään muuta tarjottavaa. Itse jäätelö on koostumukseltaan hieman maitomainen, mutta ei lainkaan negatiivisessa mielessä. Kevyen ja raikkaan tuntuinen ja makuinen minttujäätelö päästää täyteläisen, mutta melko rasvaisen oloisen ja miedohkon makuisen suklaan ennennäkemättömään kukoistukseen. Niin, erillään tarjoiltuna sen paremmin kyseinen suklaa kuin minttujäätelökään eivät tosiaan kummoisiakaan ole, mutta samaan purkkiin sopivassa suhteessa ja vielä hauskan erilaisessa muodossa laitettuna on saatu syntymään jotain aivan uutta ja käsittämättömän hienoa. Vahvuuksina lisäksi laktoosittomuus ja kevyen oloinen rakenne - kesähelteellä tätä pystyi upottamaan itseensä uskomattomat määrät, toisin kuin raskasrakenteisempia herkuttelujäätelöitä.

3. Kaikkien aikojen Lakritsi

Lapsena ostin hyvin sen sellaisen keltamustan irtojäätelön, sitruuna-lakritsiko se nyt sitten onkaan. Sittemmin mikään kaupan lakritsijäätelöistä ei ole maistunut kummoiseltakaan. Kaikki lakritsijäätelöt ovat olleet "ihan jees", ja olen niitä tullut maistelleeksi oikeastaan lähinnä lakritsihullun aviomieheni siivellä. Kunnes kaupan hyllystä tuli bongattua Ingman Creamyn Englantilainen lakritsi. Tästä ei oikeastaan voi pahalla tahdollakaan sanoa muuta kuin että kertakaikkisen täydellistä lakritsijäätelöä. Tai itse asiassa tarkalleen ottaen vaniljajäätelöä, lakritsikastiketta ja lakritsikrokantteja.

4. Jäätelöhifistin unelmien täyttymys

Havahduttuani siihen ajatukseen, että B&J:n makuvalikoimasta ei löytynyt mitään mielenkiintoista, eksyin vieraisiin jäätelöaltaisiin. Onneksi eksyin, sillä en tiedä kuinka olisin muuten tullut löytäneeksi tämän yhden suurista elämäni rakkauksista: missään en ole tullut nähneeksi tai kuulleksi mainoksia, enkä ylipäänsä noteeranneeksi koko merkin olemassaoloa. Olen maistanut paria-kolmea eri H&D:tä ja kaikki ovat olleet erittäin ensiluokkaisia tuotteita. Erityismaininta on annettava pohjana olevalle vaniljajäätelölle: uskaltaisin väittää sen päihittävän niin maussa kuin koostumuksessakin tämän aikaisemmin niin rakastamani B&Jn vaniljan. Tämä nimenomainen maku - mintunlehdet ja suklaalastut - on makuna itsessään todella onnistunut ja täydellisen tasapainoinen yhdistelmä. Erittäin laadukkaaseen, täyteläiseen, juuri sopivan makeaan perusmassaan yhdistetetyt mintunlehdet saavat mintun maistumaan niin mintulta kuin minttu vain ikinä voi mintulta maistua, ja juuri oikean kokoiset, koostumuksiset ja makuiset tumman suklaan palaset kruunaavat kokemuksen. Tämä olisi taatusti yksi niistä viidestä asiasta, jotka lähtisivät seurakseni autiolle saarelle, jos todellinen valinnanpaikka tulisi eteeni!

5. Vuoden sydänsurujen, rytmihäiriöiden ja syvimpien ahdistusten aiheuttaja

Niin. Tämän kirjoittaminen riipii niin sieluani, mieltäni kuin ruumistani... mutta olen pakotettu tunnustamaan, että olen tullut siihen pisteeseen, etten ole enää varma, haluanko jatkaa suhdettani Benin ja Jerryn kanssa enää lainkaan. Vaikka rakastan rutiineja ja ihan sitä tavallista perusarkea, on kumppanini pystyttävä tarjoamaan minulle myös - turvallisissa rajoissa - jotain uutta ja jännittävääkin. Ja nämä miehet eivät siihen ole pystyneet enää pitkään aikaan. En muista milloin olisin viimeksi syönyt oikeasti hyvää ja tajunnanräjäyttävää B&Jtä, kun taas moni, niin moni muu on niitä elämyksiä pystynyt tarjoamaan. Sekä tämä Core-sarja, että edeltävät uutuudet, joihin kuului ainakin Vermonster ja Oh my apple pie, ovat olleet kaikki aivan liian tukkoisenmakeaan massaan yhdistettyjä kertakaikkisen kummallisen makuisia sattumia. Samaan aikaan jostain ihmeen syystä parhaimmat B&Jt, kuten Macademia, on vedetty markkinoilta tyystin. Jos sama linja jatkuu, pelkään pahoin, että emme voi jatkaa enää edes ystävinä, mistään syvemmästä nyt puhumattakaan.

6. Mutta yksi on ylitse muiden!

Kesken loskaisen talventapaisen, kun tuntui elämäni olevan syvimmässä alhossa ja mistään en valonpilkahdustakaan löytänyt, eksyin ahdistuksen ja epätoivon aiheuttamassa mielenhäiriössäni tutun ja turvallisen Prisman sijasta Citymarketiin. Vielä silloin en tiennyt, kuinka merkitykselliseksi tulevaisuuteni kannalta tuo käynti tulisikaan muodostumaan. Vaikka olin jo menettänyt kaiken uskoni ihmiskuntaan ja sen olemattomiin jäätelöntekotaitoihin, löysin itseni – taas kerran kai ihan vaan vanhasta muistista – hortoilemasta kylmäaltaiden välistä. Yhtäkkiä tajusin seisovani paikallani ja tuijottavani jotain hohtavan oranssia. Tuo valo oli niin kirkas, etten ollut koskaan nähnyt mitään sen kaltaistakaan. Samaan aikaan sieluni taivaalle piirtyi pilvistä ja tähdistä kirjaillen syvä tieto ja varmuus siitä, että etsintä on päättynyt ja vielä jonakin päivänä voin taas hymyillä. Mistään en ollut siihen mennessä koskaan kuullutkaan näistä 3 kaverista, jotka Helsingissä tekevät itse jäätelöä, mutta tämän jälkeen en millään heitä voi saada pois mielestäni. Tuolla hetkellä, tuon yksinäisen altaan vieressä seistessäni, löysin sisältäni taas sen nuoruuden pulppuavan ilon ja päästin jäätelömopon karkaamaan käsistäni ihan surutta. Kokeiluun lähti heti kerralla Mustikka & Kardemumma, Vadelma & Valkosuklaa, Suklaa ja Vanilja -jäätelöt. Myöhemmin vielä kävin hakemassa Mansikka & Vaniljan sekä Mustaherukka & Appelsiinin. Vaikka Mustikka & Kardemumman kardemummaa on hieman liikaa minun makuuni ja Mustaherukka & Appelsiinin appelsiini ei ole minun suussani sen parempaa kuin appelsiini yleensäkään, ei voisi jäätelö olla koostumukseltaan, maultaan ja sielultaan täydellisempää. Kaiken tämän lisäksi kun tietää vielä kannattavansa kotimaista yrittäjyyttä, käsityöläisyyttä, innovatiivisuutta ja luovuutta, ei rahojaan oikeastaan voisi sen parempaan kohteeseen laittaa.

Kiitokset siis, Heikki, Ilkka ja Sauli. Teidän ansiostanne voin taas ylpeänä sanoa olevani suomalainen! Teidän avullanne tiedän selviäväni tulevastakin vuodesta kunnialla!

Ps. Kivat uudet vuodet ja sillee!

Karavaanari, karavaanari...

Kävimme perhe"lomailemassa" kera asuntovaunun tuossa puolisentoista kuukautta sitten. Arvet ovat nyt umpeutuneet riittävästi ja koen viimein voivani jakaa kanssanne palan kokemustamme.

Artikkeli on julkaistu myös tuoreessa Jyväskylän yliopiston suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti InSanessa.

Matkakertomus

Viikonloppuna löysin itseni pitkästä aikaa risteilyltä. Kovasti oli tarjolla kaikkea jännittävää tällaiselle ujolle maalaistytölle. Ihan tuntui kuin olisi vieraassa maassa astellut, vaikka koko 22 tuntia vietettiinkin tiiviisti laivan seinien sisäpuolella. Postaukseni on tällä kertaa kovin kuvapainotteinen, niin saamme paremmin yhdessä ihmeteltyä kaiken maailman tarjoilemia kummastuksia.

Ensimmäiseksi vähän näkymää hytistäni.

Tarkemmin ottaen hyttini saniteettitiloista. Ihastelin kuinka ajan hermoilla olevaa väkeä laivaa on ollutkaan sisustamassa, kun ovat keksineet tällaisen oivan opastekyltin laittaa. Wc-istuin on kuitenkin sen verran poikkeavan näköinen perinteisestä suomalaisesta versiosta, että helposti sitä voisi erehtyä roska-astiaksi luulemaan ihan kohtalaisen teräväkin yksilö. Minua eivät onneksi lankaan saaneet, kun kannen avattuani totesin samalla tavalla veden lilluvan istuimen pohjalla kuin kotimaassakin. Mutta kerrankos sitä ihminen erehtyisi!

Laivalla (– siis voitteko kuvitella, ihan siellä laivan sisällä –) oli myös kauppoja. Kaupoissa oli jos jonkinlaista tavaraa, matkamuistoa ja ties mitä tuotetta. Osa tavaroista oli ihan suomeksi, mutta sitten oli myös englanniksi, ruotsiksi ja monella muulla kielellä koristeltuja.

                  

  

Nämä kauniit keittiöpyyhkeet olivat siinä mielessä erikoisia, että pakkauksen teksti oli ihan suomeksi, mutta pyyhkeet mietelauseineen jotain käsittämätöntä kieltä. Epäilisin, että kyseessä voisi olla esimerkiksi viro, koska kirjoitusasu oli hyvin lähellä suomea. Mutta niin kuin usein näiden sukulaiskielten kanssa käy, niin vaikka sana näyttää samalta, niin merkitys onkin toisessa kielessä sitten aivan eri. Tai ainakin näin toivon. Sillä kovasti ihmettelen, että kukahan mahtaisi olla halukas ottamaan näin katkonaisia ajatuksia keittiötänsä koristamaan. Ellei tämä nyt sitten ole surullista seurausta siitä taannoisesta ammattikääntäjien joukkoirtisanoutumiskohusta.

Oli siellä yksi ihan kivakin pyyhe. Ostin sen tuliaisiksi rakkaalle aviomiehelleni, kun ajattelin, että eipähän tarvitse viedä sitten mitään muuta, kun ainakin kissa jo kotoa löytyy. Ja taas mahdollista rakkauden puuttumistakin on aivan liian haasteellista todistaa.

Päädyin sitten kuitenkin ostamaan miehelle myös toisen tuliaisen.

Tiskaamista rakastava (tai sitä ainakin erittäin ahkerasti harrastava) mieheni tykästyi lahjaan kovin. Huomasimme nimittäin kotona harjan olevan päällystetty koristemuovilla siten, ettei se kestä saippuavettä ollenkaan.

Olin muuten todella yllättynyt kuinka paljon kissaihmisiä oli sattunut samalle risteilylle! Tosi moni nimittäin osti näitä tällaisia kissaboxin kuljettamiseen tarkoitettuja kärryjä.

(Kuva siis jo kotoa, kun jo aiemmin ostettua boxia sovittelin siihen päälle.) Myymälässä oli vaan todella huono opastus, kun monikaan ei ollut huomannut, että kärryjä oli myynnissä myös ihan pelkiltään. Nämä onnettomat joutuivat kuljettamaan kärryissään useitakin hyvin painavannäköisiä laatikoita, jotka eivät käsittääkseni olleet edes ilmaisia.

Pitihän minun itsellenikin vähän jotain ostaa. Vaikka en kovin sisustusihminen olekaan, niin nämä oli pakko saada.

Hienoa oli huomata, että vaikka meitä suomalaisia on maailman mittakaavassa todella pieni joukko, on valikoimiin otettu sellaisia tuotteita, jotka on selkeästi suunnattu (ellei jopa vartavasten oikein tehtykin) juuri suomalaisille risteilymatkustajille!

Ajatuksia nettivihasta

Kirjoitan tätä tekstiä raskain sydämin.

En tiedä, tuleeko tämä olemaan viimeinen blogipostaukseni. Ehkäpä irtisanon koko internetliittymäni, kuka ties myyn koko taloutemme tietoteknisen kaluston pois kertarysäyksellä?

Osasin kyllä odottaa tätä päivää. Näinhän kaikille huomattaville, radikaaleille ihmisille käy jossain vaiheessa. Ja toisaalta pitäisi olla tyytyväinen, että on onnistunut herättämään tunteita - puoleen tahi toiseen.

Internetin yksi ehdottomati suurimpia heikkouksia on kasvottomuus. Monikaan ei sanoisi päin naamaa toiselle samoja asioita, mitä hän internetissä suoltaa. Kasvottomana ihmisenä toiselle kasvottomalle. 

Ja vaikka suurin osa kritiikistä on helppo ajatella jonkun köyhän elämän omaavan ihmisen omaksi heikkoudeksi, ei kaikkea voi painaa villasella. Kaikkea ei tarvitse kestää eikä sietää. Omat rajat on hyvä tunnistaa. 

Aina löyty joku joka kuittaa, että "Se on vaan internet. Älä ota sitä niin tosissasi! Sinne nyt kuuluu tuollainen!" Mutta miksi, miksi kukaan näkee niin suuren vaivan, että ottaa sitten omalta osaltaan asiat niin tosissaan, että vaivautuu toisia vainoamaan?

Hupsista. Menipäs tämä nyt fantasioinnin puolelle.

Siis ei, en ikävä kyllä vieläkään ole sen paremmin huomattava, kuin radikaalikaan (ihminen nyt ehkä hätäiseen sentään lähes suurin piirtein). Ja ehkäpä kokemaani vääryyttä ei oikein voi vielä nettivihaksikaan tituleerata.

Mutta ymmärrättekö nyt yhtään, kuinka pahasti tällainen kaltaiseni herkkä sielu voi mennä raiteiltaan, kun huomaa blogissaan tällaisen palautteen (ruutukaappaus siis edellisen postaukseni alalaidasta, josta on mahdollista jättää palautetta joko pikatäpällä tai oikein tekstimuodossa [jota toivon, että käyttäisitte enemmän]):

Onneksi defenssini ovat harvinaisen toimivaa sorttia. Koska kyseinen palautteenantaja ei jättänyt mitään sanallista kommenttia tarkentamaan, millainen soopa hänen mielestään oli kyseessä, niin voin aina paeta ajatukseen, että kyseessä oli henkilö, joka ei vain hahmottanut, että tuohon "tykkäsin" -kohtaan painetaan täppä siitä tekstin edestä eikä sen perästä.

Mutta nyt. Nyt olen vuodattanut teille sieluni, mieleni ja kaikkeni. Nyt voin taas vahvana seistä omilla jaloillani ja todeta, että kyllä, minä olen riittävän hyvä tällaisenani ja saan kirjoittaa juuri sellaisia tekstejä kuin haluan. Eikä kaikkien ole pakko tykätä niistä - mikäs se sellainen mielipide, taideteos tai mikä tahansa tuotos on, mikä ei yhtään ajatusta kenelläkään herätä puoleen eikä toiseen.

Ja ehkäpä, ehkäpä palaan tänne vielä (ensi kuussa viimeistään, kun olen luvannut itselleni, että siinä postaus/kk -tahdissa on nyt pysyttävä kun olen siinä jo niin kauan onnistunut)! Ja soitan Saunalahdelle ja perun laajakaistan irtisanomisen. Ja otan myyntipalstalta pois ilmoitukset myynnissä olevista tietotekniikkahärpäkkeistä... Ehkäpä, ehkäpä opettelen paremmin ottamaan vastaan rakentavaa palautetta!

May the _____ be with you, kaikki arvoisat lukijani! (Täydennä itse juuri sillä hetkellä tarvitsemallasi määreellä.)

Ps. Nyt vasta tajusin, kuinka paljon nautinkaan (ihan kaikenlaisesta) saamastani palautteesta. Niinpä haastan teidät jokaisen, jotka jaksoitte lukea tänne asti, jättämään kommenttikentään - tähän tai johonkin aikaisemman postauksen - minulle tai blogilleni jotain terveisiä. Hauku, kehu, moikkaa, ehdota jutunaihetta, taikka vaikka laita edes se täppä johonkin noista kolmesta vaihtoehdosta. Näin teet pienen blogistin maailmaan jotain suurta; annat hänelle hetkellisen euforistisen illuusion siitä, että joku on hänestä ja ajatuksistaan edes hiukkasen kiinnostunut.

Arkipäivän anarkismia

Suurimmalla osalla meistä tulee joskus niitä päiviä, kun koemme pakottavaa tarvetta saada potkia systeemiä vastaan. Opiskelu- ja työkiireet, lasten harrastuksiin kuskaaminen, kodista huolehtiminen ja koiran lenkittäminen pitävät meidät kuitenkin tiukasti puristavassa otteessaan ja velvoittavat meitä täyttämään paikkamme, jonka olemme jo ehtineet itsellemme valita.

Kaikista meistä ei siis erinäisten yhteensattumien ja valintojen vuoksi voi, tai tarvitsekaan tulla ammattianarkistia (Kielitoimiston sanakirjan mukaan 'anarkismi on aatesuunta joka taistellen kaikkea sosiaalista, poliittista ja taloudellista järjestystä vastaan tavoittelee yksilön täydellistä vapautta'). Niinpä kokosin meille arkipäivän kapinallisille listan, joilla saa lisättyä tunnetta systeemistä riippumattomuudestaan ja omasta vallankumouksellisuudestaan ilman kohtuuttomia uhrauksia tai liian radikaaleja siltojen polttamisia.

1. Viikkaa pyyhkeet eri tavalla kuin äitisi on opettanut. Tämä oli ensimmäinen ja niin ollen ehkä mieleenpainuvin kokemukseni kapinallisuudesta. Voi sitä syvää tyydytyksen tunnetta kun uskaltauduin tekemään tämän ensimmäisen kerran. Yli 20 vuotta olen viikannut pyyhkeet aina tismalleen samalla tavalla (ensin pituussuunnassa kahdestä neljään osaan, ja sitten leveyssuunnassa kahdesta kolmeen, pyyhkeen koosta riippuen). Ja kyllä - jos puoliso sattui viikkaamaan pyyhkeet väärin, niin kyllä viikkasin ne uudestaan. Mutta sitten sain viimein tarpeekseni ja taistelin itseni vallan ikeen alta itsenäisyyteen. En ole tähän päivään mennessä asiaa vielä äidilleni edes paljastanut, joten asian julkinen revittely toimikoon nyt samalla jonkinlaisena avoimena manifestina.

2. Lintsaa töistä tai opinnoista. Jos olet kuitenkin hyvin velvollisuudentuntoinen ihminen ja tämä tuo sinulle kohtuuttomia sisäisiä ristiriitoja, ajoita lintsauksesi niille päiville, kun makaat valmiiksi kotona flunssaisena tai vatsataudin kourissa. Henkisellä tasolla olet silti voittaja!

3. Syö aterialla, iltapalana tai vaikkapa kokonaisen päivän ajan pelkkää lihaa. Tämän vinkin antoi hyvin konservatiivisena pitämäni, rauhaa rakastava ja kaikille aina niin lojaali isoveljeni, joka silmät loistaen kertoi minulle siitä syvästä vapauden tunteesta, jonka hän oli saavuttanut paistamalla 400 gramman jauhelihapaketillisen iltapalakseen. Kuka tai mikä taho päivästä toiseen, viikosta viikkoon toitottaa meille, että kasviksia on syötävä ja salaatti on hyvästä? Esivallat ja kapitalistitpa tietenkin! Niin Suomen maataloudelle, lentoyhtiöille kuin rekka-autoyrittäjille olisi lähes kestämätöntä, jos yhtäkkiä lopettaisimme kaiken tuoreen syömisen ja siltä osin rattaat pysähtyisivät tyystin. Tällä, jos millä, pääset systeemin vastustamisen syvimpään ytimeen: kapinoit yhtä aikaa niin THLää, virallisia suosituksia kuin valtavirtaakin vastaan!

4. Riko sääntöjä ja ohjeita. Tämän voimakkuusaste on täysin riippuvainen rohkeudestasi ja yhtäältä systeemiin kohdistuvan vihan määrästäsi. Jos julkisissa liikennevälineissä matkustaminen lippua ostamatta tai bensan anastaminen suoraan kapitalistiriistoöljy-yhtiöiden säiliöistä ei houkuttele, voit esimerkiksi uskotella itsellesi ettet huomannut nopeusrajoituksen vaihtumista korkeammaksi ja olla ajavinasi ylinopeutta  tai ottaa omin luvin jonkun ylikansallisen lapsityövoimaa käyttävän vaatemyymälän eteisestä hengareita "ota tästä ilmaiseksi" -korista.

5. Kamppaile itsesi irti samalla kertaa sekä tekniikan että tavoitettavissa olemisen alistavista kahleista. Älä kokonaiseen päivään vastaile sähköpostiin, pikaviesteihin, tekstiviesteihin tai puheluihin. Lisää volyymia tekoosi saadaksesi voit yrittää ajoittaa tavoittamattomissa olon esimerkiksi sellaiseen päivään, kun odotat puhelua KELAlta, verotoimistosta tai vaikka IKEAsta ja näin samalla näpäytät järjestelmää lisää. Tästä kannattaa kuitenkin informoida lähipiiriä hyvissä ajoin (helpoimmalla tietysti selviät kaikki tavoittavalla fb-päivityksellä), ettei virkavalta koputa ovellesi kadonnutta etsimässä.

Jos oikein radikaaliksi ryhdyt, voit pitää perään heti toisen tekniikattoman päivän, jolloin todennäköisesti olet hyvin valmis palaamaan takaisin tavalliseen, vähäanarkistiseen elämääsi.

Miksi, oi miksi?

Jos olisin nyt tässä iässä yhtäkkiä oikeutettu saamaan vastauksia kuin 3-vuotias kyselyikäinen konsanaan, haluaisin tietää mm. seuraavia asioita:

1. Miksi asuntoihin saa asentaa valkoisia jalkalistoja? Kyllä ei ole turhauttavampaa kotityötä kuin pyyhkiä rätillä jalkalistojen päällisiä. Mutta koska äiti opetti, että siivous ei ole valmis ennen kuin jalkalistatkin on pyyhitty, niin kerta toisensa jälkeen löydän itseni lattian rajasta. Ja kuinka paljon helpommin puhtaalta ja niin paljon myöhemmin likaiselta tummat tai edes jonkin väriset jalkalistat näyttävätkään.

2. Miksi on olemassa mustia keittiön mattoja? Tiedätkö kuinka helposti yksivärisestä, (uutena) tasaisen mustasta matosta näkyy kaikki lika? Minä tiedän! Niin ristiriitaista kuin se onkin, keittiössä esimerkiksi valkoiset matot ja mustat jalkalistat ovat paljon helpommat pitää alkuperäisessä värissään kuin vastaavasti valkoiset jalkalistat ja mustat matot. On kokeiltu! Mutta koska sukupolvilla ei ole tapana ottaa opikseen edellisten virheistä, tyttäreni kirjoittaa tästä samasta asiasta todennäköisesti viimeistään 20 vuoden päästä. Joten yleisen hyvinvoinnin ja kansalaisten edun nimissä voitaisiin sekä valkoisten jalkalistojen että mustien keittiön mattojen valmistaminen kriminalisoida.

3. Miksi ihmisellä on makuaisti? Jos ei olisi, ei syöminenkään olisi niin hauskaa, vaan voisimme ottaa kaiken tarvitsemamme energian ja ravintoaineet näppärästi valmiiksi annostelluista pusseista ja purkeista, eikä näin ollen olisi tarvetta sortua mihinkään rasvaiseen tai makeaan (tai rasvaiseen ja makeaan). Vai oletko koskaan kuullut kenenkään harrastaneen lohtu- tai mielihyväsyömistä vaikkapa Nutrilettin ateriankorvikkeilla? Epäilen.

4. Miksi julkisissa wc-tiloissa tuntuu mukavimmalta ja turvallisimmilta juuri jommankumman laidan vessakopissa, vaikka olisi koko tilan ainut käyttäjä?

5. Miksi kaikilla ihmisillä on käytössään tasan saman verran aikaa, vaikka toisilla olisi ihan oikeasti enemmän tekemistä?

6. Miksi motivaatiota ja itsekuria ei ole saatu tuotteistettua kompaktiin, kaupasta ostettavaan pakettiin?

7. Miksi täysin vastaava aika ja työmäärä sijaistoimintoihin kulutettuina tuntuu niin paljon pienemmältä ja kevyemmältä kuin itse välteltävään tehtävään käytettynä tuntuisi? 

Kesähaaste

Sain Sivusilmäilyä-blogilta kesähaasteen. Kovasti kiitoksia siitä!

En ole aikaisemmin tällaisia tullut harrastaneeksi. Yksi kohtalaisen iso syy voi olla se, että en ole koskaan saanut mainitunkaltaisia haasteita ja huomionosoituksia keneltäkään. Niinpä otan nyt onkeeni ja käytän tilaisuuden hyväkseni. Sitä paitsi olisi erittäin epäystävällistä jättää huomiotta henkilö/blogi, joka kehuu minun blogiani kivaksi.

Postaus poikennee siis aikaisemmista varmasti ihan jonkin verran: aikeena ei ole avautua tai nillittää, ja vastaavasti so-called-huumorinikin voi olla aikaisemmasta poikkeavassa muodossa. Mutta kaikkea kannattaa kokeilla (tai ainakin näin olen kuullut kerrottavan). Joten yritän tällä kertaa kirjoittaa ihan tavallisesti ihan tavallisista asioista.

Haasteiden ideana olisi luovuttaa kapula aina seuraaville bloggaajille. Mutta koska olen yhtä peloittava niin virtuaalisesti kuin lievenäkin, ei minulta löydy kavereita internetistäkään niin montaa, että uskaltaisin ryhtyä heitä tähän linkittelemään. Ja voihan olla, etteivät he(/hän) haluaisi muutenkaan tulla minuun yhdistetyksi. Ja näin tulen samalla päästäneeksi päiviltä kaksikin kärpästä yhdellä läimäisyllä: 1) vältyn paljastamasta sitä, että onko minulla edes sitä yhtä virtuaaliystävää(kään) ja 2) vältyn keksimästä uusia kysymyksiä.

Mutta tästäpä siis kesäisiin kysymyksiin kesäisiä vastauksia.

1. Mikä on mieluisinta kesäpuuhaa?
Minulle ainoa merkityksellinen kesä- ja talvipuuhia erottava tekijä on ilmasto. Eli vaikka ulkoilma ei minulle enää kirosana olekaan, nautin kesällä siitä, että voin siirtyä sisäilmasta ulkoilmaan tekemättä varustukseeni sen suurempia muutoksia. Eli kesällä tietynlainen spontaanius on talvea huomattavasti paljon mahdollisempaa. Vastaukseni on silti lyhyt ja ytimekäs: jäätelö. Vaikka en millään ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät ettei jäätelöä voi syödä kylmillä ilmoilla tai että jäätelöä ei muka tulisi syötyä talvella yhtä paljon kuin kesällä, niin silti jäätelön nautiskelu auringonpaisteisessa, lämpöisessä ulkoilmassa on kertakaikkisen jäljittelemätön kokemus ja kesäpuuha parhaimmillaan.

2. Mikä tekee kodista kesäkodin?
Lattia, seinät, katto, kolminkertaiset ikkunaruudut, juokseva vesi, sähköt ja sisävessa. Eipä sillä, mökkeilykin on mielestäni nykyään paikoitellen jopa ihan mukavaakin touhua, mutta että jos edellä mainitut ominaisuudet jätetään pois, olisi tilalle saatava sateeton, tuuleton, ötökätön ja lämmin ilmasto.

3. Dekkari vai chiklit?
Googlattuani jälkimmäisen sanan ja oletettavasti ymmärrettyäni sen sisällön, vastaan kuten alun perin kuvittelinkin pääseväni vastaamaan: ehdottomasti dekkarit. Olen suuri Reijo Mäki -fani, mutta mikäli Vareksia ei lasketa dekkareiksi, kelpuutan kyllä lähes kaikki muutkin salapoliisiromaanit luettavakseni. Joskin kaikkein paatoksellisimmat mielelläni jätän itseäni ryppyotsaisemmille lukijoille.

4. Millainen olisi unelmiesi kesäloma?
Stressitön. Olen oppinut pitämään näistä ihmisistä joiden kanssa asun ihan siinä määrin, että heidät ottaisin kovasti mielelläni mukaani, mutta että ... tarvitsisin vapautuksen kaikesta vastuusta. Unelmalomani koostuu siis lämpimästä ilmasta, valmiista (mutta [jonkun toisen kuin minun] itsetekemistä) ruuista, uimarannasta ja niin rajattomasta budjetista etten ehdi murehtia sen hupenemista. Kohde voi sijaita kotimaassa tai ties missä kaukana, mutta hyvä ilma kuuluu kuvioon ehdottomasti.


5. Tämän kesän kohokohta?
Vaikka edellisessä kohdassa mainitun unelmien kesäloman kriteereistä ei kaikki kohdat täyttyneetkään, on tähänastisen kesän kohokohta kuitenkin ollut perhelomamme pääkaupunkiseudulle ja sieltä erityisesti vielä Linnanmäki-päivät.

6. Tämän kesän suosikkiasusi?
Olen enemmän näitä "asu vapaa, mutta pakollinen" -ihmisiä. Ihan joudun tosissani miettimään, missä rytkyissä olen tämän kesän kulkenut ja mikähän niistä olisi suosikkini... Aloitan siis helpoimmasta: Suosikkiyöasuni on Sloggin tai-malliset alushousut, sopivan riittävän puristamattomassa koossa. Päivisin pidän mielelläni edellämainitun lisäksi hihatonta paitaa ja vajaamittaisia housuja. Hmm, tässä alla olevassa kuvassa oikeastaan näkyy aika hyvin sellainen kesäasu jossa viihdyn. Olen siis tuo, jolla on mustat housut.

7. Missä kesätapahtumissa olet käynyt?
Öööööö... Tuotatuota. Lastenleirillä? Kahdessa kissanäyttelyssä? Eikuhei, oonhan mää: Sataman yössä! Tuure Kilpeläistä ja Kaihon karavaania viilisteltiin hra Aviomiehen kanssa.

8. Oletko kesä- vai talvi-ihminen?
Kesäihminen. Vaikka en talvea enää aktiivisesti vihaa, tarvitsen kesäni pitkänä, kuumana ja kuivana ainakin kerran vuodessa.

9. Yksi asia, joka tekee kesästä kesän?
Sisäilmaa lämpimämpi ulkoilma!

10. Kaunein kesäruno?
Häpeäkseni tunnustan, että en pidä runoista. Koska en tiedä ensimmäistäkään kesärunoa, eikä googlailukaan tuonut kuin jonkun yläkoulun kahdeksannen luokan luovan kirjoittamisen kurssin kesärunoja (joita en tekijänoikeussyistä tähän niiden kaikesta sympaattisuudesta huolimatta uskalla julkaista), niin lausun teille suosikkirunoni kautta aikain. (Yhtäältä se on myös ainoa, jonka muistan ulkoa.)

Ja nyt 
pane jäitä musiikkiisi
niin siitä tulee matematiikkaa.

Pane jäitä musiikkiisi
nyt.

Eeva-Liisa Manner
(Säejako mahdollisesti bloggarin oma)

Veteen piirretty viiva

Se hetki. Se hetki kun sen rajan ylittää. Harva sitä varmasti osaa jälkeenpäin sanoa, milloin se oikein oli. Muistaa kyllä ajan ennen sitä, ja sen jälkeenkin.

Mutta siinä välissä. Siinä on pitkä aika pelkkää harmaata. Tyhjää. Kuin ei voisi muistaa, vaikka tahtoisikin. Kuin ei voisi muistaa, vaikkei tahtoisikaan.

Kuinka sitä onkaan ihminen itselleen niin taitava valehtelemaan. Ja kuitenkin samalla koko ajan puhuu totta. Kun kaikki on ihan oikeasti hyvin. Kuinka ihan kaikki ei kuitenkaan sitten oikeasti olekaan.

Ja sitten sitä antaa itselleen luvan. Tai ei edes anna. Vaan sitä vain... lipuu sen rajan yli.

Minäkin nuorena ja kirkasotsaisena vannoin. Vannoin kautta kivien ja kantojen, että ei, minulle ei koskaan kävisi mitään sellaista. Minä olen suoraselkäinen ja rehellinen ihminen, joka tietää mitä tahtoo. Ja mitä ei tahdo. Halveksien katsoin niitä muita, jotka sortuivat.

Enää en heittele ensimmäisiä kiviä.

Milloin. Milloin sitä oppii taas elämään itsensä kanssa. Tai niiden muiden. Kun vielä en osaa edes itselleni selittää, kuinka minä – onnellisessa avioliitossa elävä vaimo, kolmen lapsen äiti, esikoiseni koulun vanhempaintoimikunnan vastuuhenkilö, konservatiivisia ja kristillisiä arvoja kunnioittava tavallinen nainen – löydän itseni helteisenä kesäiltana marketin parkkipaikalta kuumankostean auton pehmeiltä penkeiltä...

...ahmimasta liki kahtasataa grammaa Prisman tarjousgrillikylkeä.

Mutta jo nyt voin sanoa, että se oli sen arvoista. Jos vielä saisin valita, mitään en tekisi toisin. Hetkeäkään en voisi vaihtaa.

Minä sinulle motivaatiokuvat näytän

En tiedä johtuuko se ensisijaisesti kyvyttömyydestäni ymmärtää lukemaani, peruspes…-realistisesta elämänasenteestani vai kenties ilmeisen puutteellisesta empatiakyvystäni, mutta en koskaan muista pitäneeni mietelauseista. Äitini taas rakastaa näitä latteuksia, joten lapsuudenkodistani löytyy hyllymetreittäin (parhaat versiot vähintään kahtena kappaleena) jos jonkinnäköisiä värssykirjoja. Niinpä jo juuri lukemaan oppineena muistan selailleeni näitä opuksia suuren ihmetyksen vallassa. Yritin kysellä itseltäni, äidiltäni ja ties keiltä henkimaailman guruilta kuinka näiden fraasien tulisi vaikuttaa elämääni, mutta sain vastaani vain vaivautunutta muminaa, poiskäännettyjä katseita ja puheenaiheen vaihtoja.

Aika ennen internetiä oli helpompaa tässäkin suhteessa: Saatoin olla tarttumatta ajatelmakirjoihin niin halutessani ja jättää aforismit niitä enemmän arvostaville. Mutta viime aikoina erityisesti Facebook on huomattavasti hankaloittanut silmien sulkemista moiselta sanojen väärinkäytöltä. Kyllä ei sellaista päivää löydy, ettei vähintään yksi verenpaineita nostattava mietelause hyppää silmille jonkun kaverin seinältä. Oma lieveilmiönsä tulee siitäkin, että internet on jo pullollaan jos jonkinlaista meemikonetta, jolla ihan tavallinen Raija Reikäpää saa muotoilla omat voimalauseensa ja, mikä vielä parempaa, yhdistää mukaan jonkin suloistakin suloisemman kuvantapaisen.

Olenkin nyt viimein jollain sadistisella tavalla oppinut nauttimaan näistä motivaatiokuvista. Niinpä niinä (harvoina) aamuina, kun meinaan tuntea itseni niin ylitsevuotavan onnelliseksi, kertakaikkisen elämässäni onnistuneeksi ja vaaleanpunaisten silmälasien läpi kaikkea katselevaksi hattarapääksi etten kestä olla itseni kanssa samassa huoneessa, selailen hetken noita kuva-aarteita ja jo taas muistan elämän(i) tarkoituksen. Joten tästäpä teillekin, blogiystäväni, ehtymätöntä elämänvoimaa ja kaunista tätäkin päivää.

Kuvat on poimittu Facebookista julkisista kansioista, joten oletan niiden olevan vapaata riistaa muuallekin verkkoon jaettavaksi.

”Hei, olen Vippis. Seuraavana syntymäpäivänäni täytän 30 vuotta. Asun vuokra-asunnossa, ajan lähes täysi-ikäisellä Volvolla, olen ollut kirjoilla yliopistossa vuodesta 2007 ja en ole suorittanut edes alempaa korkeakoulututkintoa. Onhan minulla sentään ylioppilastutkinto, mutta sillä ei taida töitä irrota monestakaan paikasta.” Se KAIKKI, mitä olen SAAVUTTANUT? Kiitos, laitoin juuri silmäni takaisin kiinni.

Entäs kun en tiedä? Siis tähtien olinpaikkaa. Sivistykseni ei kata tähtitieteen alkeitakaan. Ja sitä paitsi kuinka minua pitäisi lohduttaa tieto, että tähdet (ja siis ystävätkin) ovat jossain tuolla äärettömyyden syövereissä, ja yhtäkkiä putkahtavat näkökenttään muutamaksi tunniksi ja sitten katoavat aivan yhtä mystisesti kuin ilmestyivätkin. Kiitti teille, kaverit. Oli kiva nähdä!

”Mummoni kuoli viime yönä, ulosottomies vaatii talon myymistä, paras ystäväni petti minua aviomieheni kanssa, en tiedä millä rahalla saan ostettua seuraavan kahden viikon ruoat ja/tai koirani/kissani/marsuni/ naapurinikaan ei(vät) pidä minusta. Mutta onneksi, oi onneksi hyppyhämähäkit pukeutuvat edes joskus vesipisarahattuihin. Jopa helpotti!"

Ja vielä sokerina pohjalla

Niin. Niihhä mie herrään. Ja joka ilta mään pettyneenä nukkumaan, ku tännäänkää ei tapahtunna.

Ohjeita elämään

Fecobookissa leviää linkki Edesmenneen äidin koskettaviin elämänohjeisiin. Muutama kuukausi sitten kohdunkaulan syöpään menehtynyt walesilainen nainen siis kirjasi elämänohjeet neljälle teini-ikäiselle pojalleen hieman ennen kuolemaansa. Daily Mail julkaisi ohjeistuksen aviomiehen toiveesta ja Iltalehti tuttuun tapaan käänsi sen myös ensimmäiselle kotimaisellemmekin vaarien ottamista varten. Kuten artikkeli lupaa, riittää evästyksestä ajateltavaa varmasti meille jokaiselle. Kauniista ja osittain toimivistakin ajatuksista huolimatta en ole koskaan ollut erityisen viehtynyt tämäntyylisiin huoneentauluhenkisiin elämänviisausfraaseihin. Niinpä tulin pohdiskelleeksi artikkeliin ei-niin-positiivista-elämänasennetta vaalivan perusterveen suomalaisen kolmen lapsen äidin näkökulmaa.

Tästäpä siis 

20 elämänohjetta vapaasti mukaillen:

1.    Se mitä annat eteenpäin, tulee takaisin. Aina.

Toisinaan vaan käy niin ikävästi, että annat eteenpäin kultakorun ja saat takaisin säkillisen ulostetta. Sen mahdollisuuden kanssa on vain opittava elämään, eikä se saa olla esteenä muiden huomioimiselle tai auttamiselle.

2.    Kirjoitat itse oman tarinasi. Älä anna muiden kirjoittaa sitä.

Harva saa itselleen koko tarinaa. Mitä olisi Lumikki ja seitsemän kääpiötä ilman seitsemää kääpiötä? Kannattaa siis jättää tilaa myös sivurooleille, olivatpa ne sinun itsesi tai jonkun toisen kirjoittamia. Toisekseen, jos itse on päättämässä jokaisen juonenkäänteen, ei sivuosiin pian ole välttämättä kovinkaan montaa tulijaa.

3.    Se mitä joku teki sinulle menneisyydessä, ei enää vaikuta nykyhetkessä, ellet itse anna sen vaikuttaa.

Olisi surullista ajatella, että tuhannet suomalaisetkin käyvät terapiassa purkamassa lapsuuden, nuoruuden ja/tai vanhuuden traumojaan pelkästään asennevamman vuoksi… On siis ensiarvoisen tärkeää tiedostaa m i t e n menneisyytesi vaikuttaa nykyhetkeesi ja opeteltava elämään sen kanssa. Katkeruudelle ei kuitenkaan kannata antaa sijaa, siinä leikissä suurin häviäjä olet sinä itse, olipa vastapuoli millainen tahansa.

4.    Kun ihmiset näyttävät sinulle todellisen karvansa, usko ensimmäisestä kerrasta.

Vanhan sananlaskun mukaan ihminen on erehtyväinen. Niin viestintä- kuin tulkintapuolella. Jos toivot itse saavasi toisen mahdollisuuden, tarjoa sellaista toisillekin.

5.    Murehtiminen on ajanhukkaa. Käytä energiasi murehtimisen sijaan huolta aiheuttavien asioiden muuttamiseen.

Ihminen tarvitsee myös niitä päiviä, jolloin saa tuntea itsensä maan viheliäisimmäksi, surkeimmaksi ja kurjimmaksi yksilöksi. Jos on esimerkiksi oikeasti sössinyt jotain, tai vastaavasti elämä tuntuu vain kerta kaikkiaan antavan nyt liian kovia iskuja liian monta tähän hetkeen, on jopa suositeltavaa viettää päivä kalsareissa ja käpertyä omaan kurjuuteensa jäätelöannoksen ja tv-sarjan kanssa. Ja sitten huomenna voi alkaa suunnitella sitä muuttamispuolta.

6.    Se mihin uskot on merkityksellisempää kuin se, mitä toivot tai mistä unelmoit. Sinusta tulee se, mihin uskot.

Usko ei jätä tilaa epäröinnille tai epäonnistumiselle, toiveet ja unelmat jättävät. Kaikkia unelmia ei ole tarkoitettu toteutettaviksi, mutta ne ohjaavat meitä oikeaan suuntaan ja pitävät meidät elossa. Liian sokea uskominen saattaa muuttua pakkomielteeksi, vaikka aina olisi oltava tila kyseenalaistamiselle, epäonnistumiselle ja kiintopisteen tarkastamiselle.

7.    Jos ainoa rukous, jonka koskaan lausut on kiitos, se on tarpeeksi.

Niin, niin olisi. Ihmisluonteelle vain on ominaisempaa huutaa apua hätänsä päivänä, mutta tilanteen lauettua kiittämisen muistaminen onkin paljon vaikeampaa, olipa kyseessä kanssamatkaajat tai korkeimmat voimat. Pyydä siis rohkeasti apua kun sitä tarvitset, mutta muista myös reilusti antaa kiitos sille, jolle se kuuluu.

8.    Onni jota tunnet on suoraan verrannollinen rakkauteen, jota jaat ympärillesi.

Toisinpäin käännettynä: tyytymättömyys on suoraan verrannollinen vihaan/välinpitämättömyyteen, jota jaat ympärillesi. Joten tyydyn toteamaan, että muista olla onnellinen siitä mitä sinulla on, mutta älä tuudittaudu siihen liikaa, vaan pyri rohkeasti eteenpäin. Olet vastuussa ensisijaisesti omasta onnestasi ja rakkaudestasi, älä ota liikaa paineita sen riittämisestä kaikille muille asti jaettavaksi.

9.    Epäonnistuminen on tienviitta, joka osoittaa sinut oikeaan suuntaan.

Tai väärään suuntaan. Tai ei minnekään. Virheistään on hyvä oppia, mutta on opittava myös epäonnistumaan – joskus on vain maltettava yrittää useammin kuin yhden kerran.

10. Jos teet päätöksen, joka on vastoin kaikkien muiden mielipiteitä, maailma ei siihen kaadu.

Ei kaadu ei, mutta jos teet niin useastikin, saattaa olla paikallaan pyörähtää peilin edessä. Jos koko muu maailma ja kaikkien muiden mielipiteet ovat toistuvasti sinua vastaan, kannattaa varmistaa vielä seitsemännen kerran, että juuri sinä olet se oikeaan suuntaan menijä.

11. Luota vaistoosi. Intuitio ei valehtele.

Intuitio se vasta valehteleekin. Ihmisellä on tapana kääntää asiat päässänsä itselleen myönteisiksi. Niinpä myös esimerkiksi viisaan ystävän hyvää tarkoittava pyyteetön neuvo saattaa vaistoissamme kääntyä aivan vastaiseksi, ihan vain siksi, että alitajunnassamme toivomme jotain, mikä sotii ohjeistusta vastaan. Ole siis valmis kyseenalaistamaan muiden ihmisten lisäksi itsesi ja pyydä merkityksellisiin asioihin aina useampi mielipide. Kukaan ei tiedä kaikkea – et sinäkään, intuitiostasi puhumattakaan.

12.  Rakasta itseäsi ja opettele sitten rakastamaan muita.

Muiden rakastaminen auttaa sinua oppimaan myös itsesi rakastamista. Älä ole siis liian ankara itsellesi: vaikka et olisi vielä itsesi kanssa aivan sinut, toistenkaan rakastaminen ei varmasti hukkaan mene.

13. Valitse ammatti, jota kohtaan tunnet intohimoa.

Voit valita ammattisi, muttet työpaikkaasi. Valitettava tosiasia on se, että kaikki eivät saa tai edes voi tehdä työtä unelmiensa ja intohimojensa parissa. On tärkeää ponnistella unelmiensa (työpaikankin) eteen, mutta matkalla sinne ole valmis ottamaan vastaan vähäpätöisiltä tai jopa epämieluisilta tuntuvia tehtäviä – ne voivat olla arvokkaita lisiä ansioluettelossasi ja avata ovia eteenpäin. Ja itse ansaitsemastaan rahasta on osattava olla ylpeä. Itsensä ja intohimojensa toteuttaminen on tärkeää, mutta sen voi tehdä myös vapaa-ajallaan.

14. Rakkaus ei satu. Se tuntuu todella hyvältä.

Tosi rakkaus sattuu enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa. Se tuntuu myös hyvältä, mutta rakkaus ilman tuskaa on valetta. Tai hyvin nuorta. (Mutta odotahan kun tulet äitisi ikään…)

15. Jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta.

Varo, ettet jää ”huomenna”-kierteeseen. Alusta on joskus hyvä aloittaa myös kesken päivän. Jokainen hetki on arvokas, eikä mihinkään ole kirjoitettu, että vain heti aamusta tehdyt parannukset olisivat päteviä.

16.  Jos epäilet jotain, älä ryntää mihinkään.

Joskus myös nopea perääntyminen on taito. Tai erityisesti sen ajoittaminen. Kun epäilykset alkavat vahvistua, voi olla paikallaan juosta henkensä edestä.

17.  Jos et tiedä mitä tehdä, pysähdy paikoillesi. Vastaus selviää sinulle kyllä.

Ellei sitten ole selviämättä. Paikoilleen jääminen ei välttämättä selvennä asiaa pätkääkään: kaikkeen ei ole mahdollisuutta saada vastauksia ennalta. Joskus on vain tehtävä päätöksiä tietämättä niiden järkevyyttä tai oikeellisuutta ja toivottava parasta.

18.  Ongelmat eivät kestä ikuisesti.

Mutta ei onnikaan. Näiden kahden vuorotteluun ja limittymiseen on toivonsa laitettava, vaikkei kukaan voi luvata kumpaa on tarjolla enemmän.

19.  Kaikki menee joskus ohi.

Niin menee. Ilo ja suru, nauru ja itku. Elämäkin. Pidä huoli, että ehdit tehdä sen kaiken mitä aioitkin.

20.  Ole rehellinen itsellesi kaikessa mitä teet.

Älä, älä ihan kaikessa. Joskus on hyvä kuulla itseltään pärjänneensä ihan hyvin, vaikkei se olisi lähellekään totuutta. Mutta jos jaksat sen voimin huomiseen, niin tuudittaudu siihen hyvillä mielin ja pyri taas heti huomenna parempaan.